Uusi kamera

by - huhtikuuta 16, 2018

Kävin viime viikonloppuna Gigantista ostamassa itselleni uuden kameran. Vanhassa järjestelmäkamerassani ei ole mitään vikaa, mutta halusin jonkin vähän helpommin kuljetettavan laitteen. Kamera on kuitenkin minulle äärettömän tärkeä kapistus, sillä valokuvaan miltein koko ajan. Kännykässäni on ihan kohtalainen kamera, mutta kyllä minulla oli se fiilis että etenkin tänne blogin puolelle oli saatava jotain vähän parempaa.



Siinä missä kuvanlaatu on järjestelmäkamerassa puhdasta rakkautta, ne on koossaan hankalia ja epäkäytännöllisiä. Itse huomasin tämän parhaiten Lontoon matkalla. En olisi millään viitsinyt kantaa kameraa kaulassa koko ajan tai vaihtoehtoisesti ottaa mukaan isompaa laukkua ihan vain, jotta kamera mahtuu sinne. Päädyin ikävän usein vain jättämään kameran hotellille ja turvautumaan kännykän kameraan, joka taas ei ole sama asia kuin oikea kamera.



Toissa viikonloppuna minä sitten viimein sain tarpeekseni ja marssin Gigantin ovista sisään. Halusin pienemmän, sopusuhtaisen kameran, joka ei kuitenkaan olisi aivan tavallinen pokkari. Pokkarin kuvanlaatu ei enää sopinut minun käyttööni. Joku siitä välistä oli se mitä minä halusin. Sopivalla hinnalla tietysti, sillä pyrin tällä hetkellä säästämään kesän jälkeistä muuttoa varten.


Lisäksi iso osa uuden kameran tarvettani, tuli siitä, että vanha kamerani on sen verran ikääntynyt jo, ettei siinä ole Wifia. Nyky kameroista pystyt kätevästi siirtämään kuvat suoraan puhelimeen tai muuhun älylaitteeseen Wifin kautta. Minun kamerallani piti aina kiertää tietokoneen kautta. Uusi kamera helpottaisi nukke kuvailua ja blogi kuvailua. Etenkin nukkekuvailussa oli vastaan tullut liian hankala kuvien siirtäminen. Päädyin aina kuvaamaan kännykälläni, joka taas ei ota mieleisiäni kuvia. Siksi nukkeilu intoni onkin kärsinyt pahasti ja sitä kautta instagram tilini on hiljentynyt.



Päädyin ostamaan Sony DSC-HX60V kompaktikameran. Siinä 30 kertainen optinen zoomi ja kuvien siirto tapahtuu joko perinteisesti johdolla tai Wifin kautta. Parasta tässä on kuitenkin se, että kamera on pieni kokoinen ja se mahtuu vaikkapa käsilaukkuun tai taskuun. Myyjä kutsuikin sitä kaupassa reissukameraksi, sillä se on reissaajalle helppo kantaa mukana.



Minulle kamera sopi hyvin, sillä se on kuitenkin parempi laatuinen kuin ihan vain pokkari kamera olisi ollut. Ja hinta oli minun rajoissani. Kuvanlaatu on riittävä, siihen nähden että voin aina tarvittaessa käyttää myös järkkäriäni. Lisäksi tässä viikonloppuna kuvaillessani huomasin, että kameran zoomi on todellakin hyvä. Sillä pääsee lähelle ja on helppo kuvata esimerkiksi lintuja ja perhosia. Lisäksi kamera on melko vakaa, joten lähelle zoomatessakaan kuva ei heilu ja tärise hillittömästi.


Miltä tämän kameran kuvat teidän silmään näyttää?

You May Also Like

0 kommenttia