3 asiaa

by - syyskuuta 29, 2017

Sain joskus aikoja sitten serkultani haasteen. En silloin kyseistä haastetta tehnyt ja nyt kun se on jo painunut ihmisiltä unholaan, ajattelin vastata tähän haasteeseen. 
Kyseessä on siis kolme 3 asiaa haaste. Tehtävänä on siis jatkaa lausetta, kertoen kolme asiaa jotka siihen sopii.

3 asiaa, joista pidän…
Krokotiileista, kukista ja muiden ilahduttamisesta. Olen aina ollut outo lempieläimeni suhteen. Jo pienestä pitäen minua on kiehtonut krokotiilit. 
Kukista pidän sillä ne ovat kauniita ja rakastan kukkakimppujen tekoa. Värien yhdistely on ihanaa. Samasta syystä pidän myös sisustuksesta. 
Muiden ilahduttaminen on minulle hirvittävän tärkeää. Olen aina pitänyt lahjojen ostamisesta ja muiden yllättämisestä. Parasta on kun saa muut iloisiksi.



3 asiaa, joista en pidä…
Aikasista aamuista, keskeneräisistä asioista ja kurkkukivusta.
En ole aamu ihminen. Ylös nouseminen tuntuu ylitse pääsemättömän vaikealta aamuisin ja jäisin niin mielelläni sänkyyn nukkumaan.
Keskeneräiset asiat ahdistaa minua. Jos jotain aloittaa, se pitää hoitaa loppuun asti. Inhoan sitä jos teet suunnitelmia jonkun kanssa ja asia jätetään kesken. Kun saan ajatuksen, puhun siitä heti ja hoidan sen valmiiksi heti. Ehkä olen malttamaton ja joissain tilanteissa se voi kostautua pahastikin, mutta odottaminen ja asioiden kesken jättäminen on kamalaa.
Kurkkukipu on pahin flunssan oire. Tulkoon kuume, päänsärky, nuha, mikä vain, mutta kurkkukipua en halua.



3 asiaa, joita tein viikonloppuna…
(Kirjoitettu 13.9.2017)
Kävin Traconissa, söin hyvää ruokaa ja matkustin bussissa aivan liian pitkän ajan. Tapanani on aina ollut käydä yhdessä conissa per vuosi, mutta tänä vuonna innostuttiin ja mentiin toiseenkin coniin. Tästä on tulossa omaa postausta, joten en sen suuremmin kerro viikonloppu tarinaa tässä. 



3 asiaa, jotka osaan…
Suunnitella, laulaa ja käyttää liikaa aikaa Instagramin päivittämiseen. 
Rakastan suunnitelmien tekemistä. Asioiden selvittäminen, aikatauluttaminen ja järjestely on minusta parasta koskaan. Oli kyseessä sitten matka ulkomaille tai syntymäpäivät tai treffit, rakastan järjestelemistä. Tästä syystä varmaan myöskin inhoan niin paljon sitä kun asiat jätetään kesken.
Laulaminen on aina ollut lähellä sydäntä. Se on vapauttavaa ja hyvän kappaleen soidessa, minun on pakko päästä laulamaan. Onneksi laulu ääneni ei ole kuin harakan raakuntaa. Nuorempana kun kävin vielä musiikkiopistolla laulutunneilla, minusta tuntui aika ajoin, kuin se olisi ainoa asia jonka osasin kunnolla.
Olen Insta addikti. Minun on pakko päivittää sitä tarpeeksi usein ja en saa rauhaa ennen kuin olen feedini kelpaa minulle. 



3 asiaa, joita en osaa…
Olla ajoissa, tehdä ruokaa ja valita vaatteita.
Ajoissa oleminen ei KOSKAAN ole ollut minun vahvin lajini. Olen aina myöhässä. Aina. Vaikka kuinka valmistautuisin ja varaisin aikaa, onnistun silti aina tulemaan myöhässä. 
Ruuan tekeminen ei ole suosikki hommiani. Inhoan sitä yli kaiken ja siksi en kai myöskään osaa sitä kovin hyvin. Maultaan ruoka on yleensä ainakin siedettävää, mutta sormien määrästä ei ole varmuutta.
Vaatteiden valinta on minulle ylitse pääsemättömän hankalaa. Osaan pukea samat työvaatteet kuin minulla aina on, mutta jos kyseessä on vähänkin erikoisempi tapaus, kuten juhlat tai baarireissu, en löydä mitään päälle laitettavaa. Kaikki näyttää huonolta päälläni, eikä mikään kelpaa. Tämä johtaa yleensä siihen, että olen myöhässä.




3 asiaa, jotka haluaisin osata…
Kirjoittaa, olla oma itseni ja ottaa rennommin.
Kirjoittaminen on ollut minun pitä aikainen haave. Pienestä asti olen ihaillut minun serkkua, joka on aivan loistava kirjoittaja. Ajatuksia ja ideoita minulla riittäisi, mutta paperille en saa mitään aikaiseksi.
Nämä kaksi liittyy toisiinsa. Olen ujo ihminen, enkä uskalla aina tehdä kaikkea mitä haluaisin tai näyttää siltä miltä haluaisin. Haluaisin pystyä välillä tekemään hölmöjä asioita, ilman että ajattelen mitä muut ajattelevat minusta. Pahinta on juuri se pelko siitä että näytän typerältä ja muut arvostelevat. Haluaisin oppia elämään hetkessä ja ajattelemaan ettei muiden arvostelulla ole väliä.




3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

Töissä töitä, hakea päästötodistus koululta ja laihduttaa.
Töissä ajatukseni harhailee aina liian paljon ja pöydälle kasaantuu ikävän paljon rästihommia. Nyt olen kuitenkin onnistunut taas saamaan pöytäni puhtaaksi.
Päättötodistukseni on edelleen rehtorin kansliassa, sillä pelkoni auktoriteettejä kohtaan, on pitkittänyt paperin hakua.
Laihduttaminen on ikuisuus projektini. Olen aina yrittänyt sitä ja aina epäonnistunut. Minun pitäisi tehdä se kunnolla. Pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta se on niin hankalaa. Rakkauteni ruokaa kohtaan on liian suuri.




3 asiaa, joista stressaan…
Syntymäpäivistäni, teatterista ja tulevaisuudesta.
Syntymäpäivät on iso asia minulle. Järjestän joka vuosi teemalliset juhlat sen kunniaksi ja stressaan joka vuosi järjestelyistä aivan liikaa. Kuten aiemmin sanoin, rakastan suunnittelua ja järjestelemistä ja olen lisäksi prefektionisti. Vaadin itseltäni täydellisyyttä juhlien sun muiden järjestämisissä.
Teatterista stressaan joka vuosi. Rakastan lavalla olemista, mutta stressaan väistämättä, saammeko esityksen valmiiksi ajoissa, muistanko repliikit, pitääkö yleisö esityksestä. Tämä tulee tuskin koskaan muuttumaan, mutta se ei myöskään tule pitämään minua poissa lavalta.
Tulevaisuus on iso kysymysmerkki, jota stressaan jatkuvasti. Pelkään yli kaiken, ettei paperini riitä minne haluan ja joudun opiskelemaan jotain mistä en pidä. Pelkään että joudun eroon rakkaistani ja rakkaastani. Pelkään yksin asumista. Pelkään miltein kaikkea opiskeluun liittyvää ja siksi olenkin viivästyttänyt sitä niin paljon. 




3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…
Elokuvat, musiikki ja oma muru.
Kun stressaan tarvitsen jotakin mikä harhauttaa ajatukseni asiasta. Nämä kolme ovat yleisimpiä asioita, mitkä auttavat.


3 asiaa, joista puhun useasti…
Dan ja Phil, The Flash ja työt.
Katselen paljon youtubettajia, joten puhunkin niistä usein. Etenkin Dan Howell ja Phil Lester tuppaavat eksymään juttuihini hyvin usein. Myös esimerkiksi Joe Suggista puhun kohtalaisen usein. Minusta youtube on hyvä vaihtoehto televisiolle ja tykkään katsoa tubettajien videoita, sillä kyseessä on aidot ihmiset, joihin voi samaistua ja jotka kertovat omasta elämästään. 
The Flash on lempisarjani televisiossa. Olen aina pitänyt super sankari elokuvista, mutta The Flash on aivan omaa luokkaansa. Pidän sarjan juonesta ja Flash on aina ollut yksi parhaimmista super sankareista, jos minulta kysytään. Pidän Barry Allenin lapsekkaasta olemuksesta ja sarjan kevyestä huumorista. Liian vakavat sankari jutut ei ole mieleeni. Lisäksi Grant Gustin kuuluu yksiin lempinäyttelijöistäni ja tämän rooli suoritus Barry Allenina on mahtava. Sarjassa on muitakin loistavia hahmoja, kuten Cisco Ramon, jonka huumori on loistavaa ja Leonard Snart, joka on pahishahmona kiehtova. Myöskin sarjan ensimmäisen kauden pääpahis Harrison Wells/Eobard Thawne on loistava hahmo.
Työ on iso osa elämääni. Käynhän siellä joka arkipäivä, joten siitä tulee myöskin puhuttua paljon. Päivän tapahtumat tulee purettua, kun toimistolta pääsee ja koska työkaverini ovat mahtavia, puhun heistäkin usein. 



3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…
Uudet vaatteet, hameet ja Dan ja Phil paidat.
Uusissa vaatteissa on jonkinlaista hohtoa. Kun ostan uuden vaatteen, laitan sen heti päälle ja siitä tulee lempivaatteeni. Sen jälkeen kaikki muut vaatteeni tuntuvat rumilta ja pidän vain sitä tiettyä vaatetta, kunnes kyllästyn ja palaan vanhoihin perus vaatteisiini.
En miltein koskaan pidä housuja. Yhdessä vaiheessa asia oli toisin päin, mutta lähi aikoina on housujen käyttö vähentynyt kovasti. Iso syy tähän on varmasti kesä, sillä talvisin pidän miellummin housuja. Olenhan vilukissa.
Fanituotteet ovat iso osa vaatekaappiani. Pidän aina päälläni jonkinlaista fanipaitaa ollessani kotona. Töihin en niitä viitsi laittaa, kuin joskus harvoin. Olenhan kuitenkin toimistotyössä, jossa täytyy näyttää siistiltä. Kotona ja viikonloppuisin pukeudun kuitenkin juuri siihen mihin haluan eli fanipaitoihin. Näistä lemppareita ovat Dan ja Phil paidat.



3 asiaa, joita en pue päälleni…
Liian tiukat vaatteet, epäasialliset vaatteet ja poolopaidat.
En pidä tiukkoja vaatteita. En tahdo vartaloni näkyvän ja siksi vaatteeni ovat aina hieman löysiä. Niin sanotut "makkarankuori" vaatteet, eivät löydä tietään vaatekaappiini, kuin ehkä aluspaidaksi.
Kuten aiemmin mainitsin työpaikkani takia, minulla on aina siistit vaatteet ja (ainakin jokseenkin) huoliteltu ulkonäkö. Tästä syystä en käytä esim. verkkareita tai huppareita lainkaan. 
Poolopaidat ahdistavat kaulaani. Minun on vaikea käyttää mitään paitoja, joissa kaulus tulee kaulaan asti. Myös tiukemmat kaula-aukot ovat ongelma. Yleensä käytän paitoja joissa on suht löysä kaula-aukko.



3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…
Geelikynnet, oman asunnon ja uudet farkut.
Minulla on paha tapa pureskella ja repiä kynsiäni. Olen yrittänyt lopettaa ja hetken aikaa kaikki sujuukin aina hyvin ja sitten tulee se päivä jona revin kaiken sen minkä olen saanut kasvatettua. Geelikynsistä olen haaveillut nyt hetken aikaa, sillä inhoan sitä miltä kynteni näyttävät ja niitä ei voisi repiä.
Omasta asunnosta olen haaveillut nyt jo pidempään. En ole muuttamassa kotoa, ennen kuin lähden opiskelemaan, mutta saa sitä haaveilla. 
Olen monta vuotta peräkkäin käyttänyt vain mustia farkkuja ja nyt haluaisin taas kokeilla ihan farkku värisiä farkkuja.


3 asiaa, joista unelmoin…
Omasta kodista, Mayn näkemisestä ja matkoista.
Unelmoin jatkuvasti omasta kodista, jossa olisi minä, minun special someone ja kissa. Moni muu ystäväni asuu jo omillaan ja on hankkinut oman paikan. Joku on yksin, toinen jonkun kanssa. Joku pitää sitä kotinaan, toinen ei. Minä unelmoin tästä. Se on myös ainoa asia joka auttaa minua pitämään pelkoni tulevaisuutta kohden kurissa.
Minulla on ystävä Thaimaassa. Tapasin Mayn kun hän oli suomessa vaihto-oppilaana ja kaksi vuotta sen jälkeen kävin Thaimaassa vierailemassa hänen luonaan. Nyt siitäkin on kulunut jo monta vuotta ja minusta olisi ihana nähdä taas rakasta ystävääni.
Matkustelusta haaveilen jatkuvasti. On niin monta paikkaa joihin haluaisin ja niin vähän rahaa. 


3 asiaa, joita pelkään…
Hämähäkkejä, yksin jäämistä ja auktoriteetteja.
Hämähäkit ovat kamalia. Olen aina pelännyt niitä ällöttäviä kahdeksan jalkaisia paholaisia. 
Yksin jääminen on pahimpia pelkojani. Pelkään mitä ihmiset ajattelevat minusta, sillä se mitä ihminen sanoo ja se mitä ihminen ajattelee on täysin eri asia. Joku on joskus sanonut minulle, ettei ystäväni oikeasti ole ystäväni vaan hän on minun kanssani vain koska hyötyy minusta ja säälii minua. Ystäväni ei tietenkään ollut samaa mieltä ja tiedän ettei hän ole vain näistä syistä kanssani, sillä ystävyytemme on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Mutta ajatus on silti jäänyt elämään mieleeni ja siitä lähtien olen pelännyt ihmisten ajatuksia.
Minulla on yksi aivan typerä pelko. Pelkään auktoriteetteja. Oli kyseessä pomo, opettaja tai joku muu vastaava. En uskalla puhua heille ja kun he puhuvat minulle, panikoin ja menen lukkoon. Koulu aikoinani en uskaltanut mennä luokkaan jos olin myöhässä, sillä pelkäsin opettajia niin paljon.


3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…
Syntymäpäiväni sujuvat hyvin, kotona asiat rauhoittuvat ja Lontoon matkalla on hauskaa. 

Haasteen saa Vilma (Ajatuksen virtaa) ja Jenna (Rajaseutu)







- Lotta -

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus! Iha tekis mieli itekki tehä tää haaste xD en vaa oo julkaissu blogin mitää nii pitkää aikaa et kehtaanko xD ulkoasu on myös kiva :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihanaa että pidät ulkoasusta :3 Näin siihen paljon vaivaa ja olen itse kovin tyytyväinen XD
      Kehtaat kehtaat! Itsekkin pidin tämän blogin puolella miltein vuoden tauon ja olen nyt vasta alkanut taas postaamaan useammin. Kirjoitin siitä postauksenkin tuolla aiemmin ;)
      Tällä haasteellahan on hyvä lopettaa liian pitkä tauko! Minä ainakin lukisin mielelläni!!

      Poista