5 kirjaa, jotka lukisin aina uudelleen

by - helmikuuta 11, 2018

Siinä missä jotkut kirjat on niin pitkäveteisiä, ettet jaksaisi ensimmäistä kymmentä sivua lukea, jotkut kirjat tempaa mukaansa, eikä päästäisi pois ollenkaan. Vaikken itse ole mitenkään kova lukemaan, olen minäkin löytänyt joitain kirjoja, jotka olen lukenut yhdeltä istumalta. Näihin kirjoihin liittyy yleensä pakonomainen tarve saada enemmän, kun kirja loppuu. Jos kyse on kirjasarjasta, on lukija onnellisessa tilanteessa, sillä hän voi jatkaa tarinaa seuraavassa kirjassa, mutta jos kirja on yksittäinen teos tai kirjasarjan viimeinen osa, ei lukija pääse palaamaan kirjan tarinaan enää. Siksi parhaita kirjoja tuppaa lukemaan useampaankin kertaan. Tässä pari sellaista teosta, jotka minä olen päätynyt aukaisemaan aina uudelleen ja uudelleen:




1. Hobitti
J.R.R. Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin on varmaankin kirja joka minulla on kerännyt eniten lukukertoja koskaan. Luin kirjan ensimmäisen kerran jo ala-asteella "kevyenä lukutunti viihteenä". Sen jälkeen kyseinen teos on löytänyt tiensä käsiini kymmenkunta kertaa ja joka kerta se on ollut yhtä viihdyttävä kuin ensimmäisellä kerralla.
Kirja kertoo Hobitista nimeltä Bilbo, joka lähtee joukon kääpiöitä kanssa, valtaamaan takaisin kääpiöiden kotivuorta. Vuoren on ottanut haltuunsa lohikäärme Smaugh ja kääpiöt tarvitsevat Bilbon mukaansa "voroksi", sillä lohikäärme ei tunne Hobittien hajua. Matkassa on monta mutkaa ja he tapaavat matkallaan niin hiisiä, kuin haltioitakin.


Kirja pohjustaa Tolkienin myöhempää ja paremmin tunnettua trilogiaa, Taru Sormusten Herrasta. Nyt lähivuosina Hobittikin on noussut tunnetummaksi, siitä tehtyjen elokuvien vuoksi. Elokuvat eivät kuitenkaan täysin seuraa kirjan juonta ja itse olenkin aina pitänyt kirjaa paljon parempana.
Minulle Hobitti on aina ollut tuttu ja turvallinen. Se ei ole niin pitkä kuin Sormusten Herrat ja se kehittyy nopeammin. Jokainen joka pitää fantasiaseikkailuista, tulisi varmasti pitämään myös Hobitista.




2. Spiderwickin kronikat
Hieman vähemmän tunnettu kirjasarja listallani on  Holly Blackin ja Tony DiTerlizzin Spiderwickin kronikat. Kirjasarjaan kuuluu viisi kirjaa ja se kertoo Jared Grace nimisen pojan ja tämän perheen seikkailuista. Rouva Grace muuttaa lastensa Jaredin, Simonin ja näiden isosiskon Malloryn kanssa Lukkivyöryn kartanoon. Pian muuton jälkeen Jared löytää talosta salaisen huoneen, jossa on talon edellisen omistajan Arthur Spiderwickin tutkimuksia ja tämän kirjoittama kirja Lounto-opas - Ihmeellinen maailma ympärillämme. Opas on täynnä tietoa haltijoista, peikoista ja muista taikaolennoista. Talon ympärillä alkaa tapahtua outoja, kun erilaiset otukset koettavat saada luonto-oppaan itselleen. 
Itse luin kirjat ensimmäisen kerran joskus yläaste ikäisenä, kun olin kipeänä. En yleensä lue kipeänä ollessani, mutta nämä kirjat vei minut niin pahasti mennessään, etten saanut laskettua niitä näpeistäni, ennen kuin olin päässyt sarjan viimeisenkin osan loppuun. Aikuiselle lukijalle kirjat eivät anna niin paljoa, kuin nuoremmalle, mutta olen minä ne lukenut viime vuonna viimeksi. Lisäksi ollaan luettu niitä pikkusiskon ja -veljen kanssa ääneen. Tarina on hauska ja päähahmo Jared valloitti minut täysin. Jaredin hieman hyökkäävä ja tuittu luonne vei tarinaa nopeasti eteenpäin ja tekee siitä mielenkiintoisen. Se on myös hyvä vastapaino Jaredin veljen Simonin kiltille ja hiljaiselle luonteelle.
Itse silloin nuorempana olin niin hullaantunut tähän kirjasarjaan, että ostin itselleni kooste kirjan, jossa kaikki viisi kirjaa ovat samassa, sillä olin itse lukenut kirjat kirjastosta lainattuina. Lisäksi omistan kirjojen mukaan tehdyn Luonto-oppaan ja tietokone pelin.


Spiderwickin kronikoista on tehty myös elokuva, mutta se on hyvin tiivistetty versio kirjoista, eikä se sisällä kahta viimeistä kirjaa ollenkaan. Elokuva ei minusta ollut läheskään yhtä hyvä kuin kirjat ja siksi suosittelisinkin lukemaan ne mielummin.
Lisäksi Spiderwickin kronikoilla on jatko-osa, Spiderwickin kronikat 2. Siihen kuuluu kolme kirjaa ja se kertoo Nicholas ja Laurie nimisistä sisaruksista, jotka onnistuvat vahingossa herättämään nukkuvan jättiläisen ja pyytävät lopulta apua Jaredilta ja muilta Gracen lapsilta, jotka ovat tässä välissä ehtineet kasvaa pari vuotta vanhemmiksi ja julkaista Luonto-oppaan kirjaksi, jotta kaikki voisivat halutessaan oppia haltioista tai tietää edes näiden olemassa olosta. Nämä kirjat eivät kuitenkaan minuun uponneet läheskään niin hyvin, enkä ole edes lukenut kirjasarjan kolmatta osaa.



3. Harry Potter
J.K.Rowlingin Harry Potter kirjasarja on varmaankin miltein kaikille tuttu tai vähintään elokuvat kaikki tietää, vaikkei niitä olisi koskaan katsonut. Harry Potter kertoo tavallisesta pojasta, jonka vanhemmat ovat kuolleet ja joka asuu äidinsä siskon luona. Hänen täyttäessään 11-vuotta, Harry saa kuulla ettei olekaan aivan tavallinen, vaan velho ja hänet on kutsuttu opiskelemaan Tylypahka nimiseen taikakouluun. Hän saa ystävikseen Ronin ja Hermionen ja yhdessä heidän kanssaan Harry kokee erilaisia seikkailuja. Kaiken taustalla pyörii pääjuoni, joka kuvaa Harryn taistelua pahaa velhoa, lordi Voldemortia vastaan.


Kirjasarja on seitsemänosainen ja sen jokaisesta osasta on tehty myös elokuva. Itse olen lukenut kaikki seitsemän osaa ainakin kahdesti ja kolme ensimmäistä monen monta kertaa. Kirjat on erittäin hyvin kirjoitettu ja ne ovat täynnä yllätyksiä, iloa, surua, ystävyyttä ja taikaa. Jos joku ei ole koskaan lukenut yhtäkään Harry Potter kirjaa, suosittelen pikaista vierailua kirjastoon tai kirjakauppaan, sillä nämä kirjat ovat todella lukemisen arvoisia.




4. The Maze Runner
The Maze Runner tai suomeksi Labyrintti on James Dashnerin kirjoittama kirja, joka on ensimmäinen osa The Maze Runner trilogiaa. Halusin kuitenkin valita vain tämän yksittäisen kirjan, sillä en ole lukenut kahta seuraavaa. Vielä. Kirjasarjan toinen osa on minulla työn alla ja kolmas osa odottaa hyllyssä. Ensimmäisen osan olen kuitenkin lukenut jo kolmesti, kaksi kertaa suomeksi ja kerran englanniksi, ja siksi lisäsin sen tähän listaan. 
Labyrintti kertoo Thomas nimisestä pojasta, joka herää hissistä, muistamatta muuta kuin oman nimensä. Hissin pysähdyttyä, Thomas löytää itsensä korkeiden muurien ympäröimältä aukiolta, joukon muita poikia kanssa. Yhdessä uusien ystäviensä Newtin, Minhon, Chuckin ja muiden aukiolaisten kanssa, he koettavat paeta aukiolta ja sitä ympäröivästä labyrintistä.


Kirja sai elokuva version 2014 syksyllä ja sen kolmas osa tuli elokuvateattereihin tämän vuoden alussa. Elokuvat eivät suoraan seuraa kirjojen juonta ja itse olen tähän mennessä pitänyt kirjoista enemmän. The Maze Runner sarjaan kuuluu myös kaksi sinänsä irtonaista kirjaa. The Fever Code joka edeltää trilogiaa. Se kertoo aukiolaisten elämästä ennen labyrinttiin joutumista. The Kill Order taas kertoo samasta maailmasta, mutta enemmänkin taustaa siitä miten lapset päädyttiin laittamaan labyrinttiin ja mitä maailmalle on tapahtunut. Se ei kerro kirjasarjan hahmoista, vaan siinä on omat hahmonsa. Näistä kahdesta viimeisestä kirjasta ei ole vielä olemassa suomennoksia. 
Kirjasarja on mukaansa tempaava seikkailu, jossa ei tunnut olevan hetken hengähdystaukoa. Ensimmäisen osan luettuaan kannattaakin olla jo toinen valmiina, sillä tätä sarjaa et halua jättää kesken. 




5. The Amazing Book Is Not On Fire
Tämä kirja on täysin erilainen, kuin aikaisemmat, mutta koska sekin kuuluu lemppareihini, päätin lisätä sen listaan. The Amazing Book Is Not On Fire tai lyhyesti Tabinof, on youtubettajien Dan Howellin ja Phil Lesterin yhteinen kirja. Se on täynnä kuvia, ohjeita tubettamisesta, tietoa Danista ja Philista ja tarinoita heidän matkoistaan. Kirjassa on reilusti vähemmän tekstiä kuin muissa ja se on kirjoitettu ikään kuin vuoropuheluksi Danin ja Philin välillä. Kuitenkin se on täynnä hauskoja tarinoita ja kuka tahansa kaksikkoa youtubessa seuraava henkilö, nauttii kirjasta varmasti. Sen sijaan ne jotka eivät Dania ja Philia tiedä, eivät luultavasti saa kirjasta irti paljoakaan. Muttei sitä tietysti koskaan tiedä. Voihan olla, että kirjan kautta innostuisi katsomaan kaksikon videoitakin.



Mitkä kirjat teillä löytää aina tiensä luettavaksi? Luetko yleensä kirjoja useampaan kertaan? Entä oliko mikään näistä kirjoista sinulle tuttuja?


You May Also Like

6 kommenttia

  1. Mullakin on Hobitti ja Potterit kestosuosikkeja, (KUTEN VARMAAN TIEDÄT), mutta niiden lisäksi myös TSH ja Uhrilampaat tekevät kerran toisensa jälkeen paluun kirjahyllystä mun yöpöydälleni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TSH on vähän liian pitkä mulle, vaikka olen miekin sen kahdesti lukenu. Uhrilampaita en oo koskaan avannutkaan. Ehkä pitäisi joskus. (tiesinhän minä ;P)

      Poista
  2. Potterit ja Hobitti myös minun listallani! Muina on Stephen kingin Auringon laskun jälkeen - ja Ennen aamun koittoa novelli kokoelmat. Olen muitakin lukenut mutta nuo ovat vallan ihania! Varsinkin ensimmäisen novellit osaan puoliksi ulkoa, mutta joka kerta kun luen ne uudestaan, tietynlainen jännitys palaa.

    Brennan Herbien Keijujen sota ja Purppura keisari romaanit ovat vallan kiehtovia. Ne ovat kaiketi nuorten kirjoja, mutta luin ne alakoulussa ensimmäiset kerrat. Yläkoulussa monesti ja lukiossakin kerran. Haluaisin vieläkin lukea ne, jos vain saan ekan osan jostain käsiini! Toinen on meillä omana.
    Tarinassa seurataan kahta teini poikaa ja heidän elänäänsä kuuluvia henkilöitä. Toinen on perus teini joka tienaa taskurahoja auttamalla ärmyä vanhusta kotiaskareissa, ja elää keskellä vanhempiensa avio eroa. Toinen taas on rinnakkaistodellisuudessa elävä keiju prinssi!

    Jotenki olen nuo kolme (tai kaksi, koska valitettavasti dan ja phil eivät omalla fanitus listallani ole, mutta kirjasta oon kuullu (sinulta esim ig:ssä)) onnistunut välttämään, vaikka Maze Runnerista leffoina pidän :'D oon ehkä vähän nolo kun en ollu ees tajunnu et ne vois perustuu kirjaan XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta vähän tuntuu, että Potterit ja Hobitti on hyvinkin monen ihmisen listalla.. Keijujen sodan olen joskus lukenutkin. Siitä on tosin jo aikaa. Muistan hämärästi koko juonen, mutta mieleeni on jäänyt parhaiten kohta, jossa jättiläinen(?) haluaa keittää tämän keijuprinssin ja kerto hyvin yksityiskohtaisesti miltä hengiltä keittyminen tuntuu. Muistaakseni se oli tästä kirjasta (korjaa toki jos olen väärässä) ja se silloin yläaste aikoina, kun kirjan luin, tuntui hyvin brutaalilta.

      Maze Runner on kyllä tosi hyvä kirjana ja suosittelen lämpimästi sen lukemista. Vaikka leffoistakin pidän kovasti, kirjat menee kyllä kirkkaasti ohi niistä.
      Spiderwickin kronikat on aika vähän tunnettu kirjasarja. Itse törmäsin siihen silkasta vahingosta, kun etsin koulun kirjastosta jotain luettavaa. Päädyin lukemaan juurikin Spiderwickin kronikat 2 jatkosarjan ensimmäisen osan ja siitä innostuneena läksin kirjastoon haalimaan ensimmäisen kirjasarjan kaikki osat mukaani. Hotkaisin ne kahdessa päivässä. SK on helppoa luettavaa, sillä se on tarkoitettu juuri nuorten luettavaksi, ja sen hahmot ja maailma on ihania. Jos keijujen sodasta pidät, niin uskoisin, että saattaisit pitää myös tästä :) Ei kun nappaat mukaasi, kun seuraavan kerran käyt kirjastossa!

      Poista