Positiiviset asiat - Haaste

by - syyskuuta 07, 2018

Sain serkultani blogi haasteen vähän aikaa sitten ja päätin nyt vihdoin tarttua siihen.


Kolme hyvää asiaa päivässäni
Heräsin ajoissa ja sain tehdä aamutoimet rauhassa. Inhoan aikaisia aamuja ja niiden kiireitä, mutta tänään minua ei poikkeuksellisesti edes väsyttänyt ja nousin ylös jo ennen kellon soittoa. Oli ihana syödä aamupala rauhassa katsellen auringon nousua.
▷ Leffa ja syöminen äidin kanssa. En olekaan täälä blogissa päässyt vielä sitä mainitsemaan, mutta minä siis muutin pari viikkoa sitten pois kotoa. Olin haaveillut tästä jo pitkään ja nyt vihdoin tuntui olevan oikea aika kokeilla omia siipiään. (Tästä olen kirjoittamassa ihan oman postauksen, jossa enemmän juttua muutosta ja uudesta kodista) Kaiken tämän muuttopuuhan keskellä on siis parasta välillä ihan vaan pysähtyä ja pitää vapaa päivä kaikesta kotona odottavasta. Ja vielä parhaassa seurassa.
▷ Perjantai. Niin klisee kuin se onkin, onneksi tänään on perjantai!



Kolme hyvää asiaa minussa
Haluni auttaa. Aina kun johonkin tarvitaan apua, eikä kukaan muu ilmottaudu, Lotta hoitaa. Olen vähän sellainen joka paikan höylä, joka on aina valmis tekemään ja osallistumaan kaikkeen. 
▷Hiukset. Olen vasta nyt Vilman kanssa asuessani tajunnut, miten helpolla pääsen. Värjäsin mie niitä kuin paljon tahansa, mun hiukseni kestää kaiken, eikä oo koskaan pettäny mua. Lisäks mun ei tarvi nähdä vaivaa hiuksieni eteen. Ne näyttää aina suhteellisen hyvältä, vaikken tekisi niille mitään suihkussa käynnin jälkeen. Kyllä sitä Vilman joka suihkun jälkeistä rutiinia katsellessa oppii olemaan tyytyväinen omiin helppohoitoisiin sinisiin kutreihinsa.
▷Laulutaito. Asia jonka olin jo miltein unohtanut, mutta jonka löysin ilokseni uudelleen tämän kesän näytelmän myötä. Rakastan laulamista ja olen vasta nyt uskaltanut myöntää itselleni, että myös osaan laulaa. (Kesäteatteri esityksestä tulossa myös oma postauksensa myöhemmin)



Kolme hyvää asiaa elämässäni
▷Vilma, Vilma ja äiti. Nää kolme urpoa on mulle niin pirhanan tärkeitä, etten suoraan sanottuna tiiä mitä tekisin ilman niitä.
▷Työpaikka ja työkaverit. Yksi asia jota en useinkaan tuu ajatelleeks on se miten kiitollinen oon siitä, että mulla on työpaikka, jonne on (ainakin melkein) joka päivä kiva mennä. Työkaverit on ihan vielä asia erikseen. Meidän Infon porukka ja ryhmä rämä on parasta seuraa mitä töistä voi saada ja niiden kanssa työpäivä kuluu aina rattosasti.
▷Terveys. Taas yksi aika perus asia, mutta josta saa olla tosi onnellinen. Mulla ei ole mitään vakavia sairauksia ja miltein oireetonta rasitus astmaa lukuun ottamatta, ei mulla ole pieniäkään sairauksia. Nyt kun vielä tämän hyvinvointi projektin kautta saan itsensä normaaleihin mittoihin, niin olen terve kuin pukki!



Kolme hyvää asiaa tänä vuonna
▷Reissut. Oon päässy tänä vuonna niin monelle hyvälle keikalle, matkalle jne. Dan ja Phil, Tiktak ja NylonBeat Tammerfesteilla, alkuvuoden Nokian Eden reissu, Tallinnan reissu kesälomalla. Näitä on vaikka kuinka.
▷Koti. Kuten sanottua olin puhunut jo vaikka kuinka kauan oman kämpän hankkimisesta ja vielä ei oo kaduttanu päivääkään. Tietysti ikävöin kotiväkeä, mutta mulla on kuitenkin Vilma mun seurana, eikä vanhemmille oo kuin lyhyt matka, joten uskon että tässä pärjätään.
▷Lokki. Kesäteatteri esityksenä nähtiin tänä vuonna Lokki ja oon tosi onnellinen, että lähdin siihen mukaan. Sain paljon uusia ystäviä, ja pidin kivaa koko kesän. Hetkeäkään en vaihtaisi. Ja hei, kuka ei tykkäisi kun kaksi hyvännäköistä jätkää riitelee susta koko kesän!



Jos joku ei ole vielä tehnyt tätä haastetta ja haluaa tämän tehdä, niin olkaapa hyvät, teidät on juuri haastettu!

You May Also Like

2 kommenttia