Minua on pitkään harmittanut kun en silloin vuonna 2014 kirjoitellut paljoakaan. Kirjoitin blogiin kerran kuussa ja pidin pitkiä miltein puolen vuoden taukoja.
Etenkin vanhojen tansseista ja penkkareista en koskaan kirjoittanut mitään ja ne olivat kuitenkin isoja tapahtumia minulle. Yo-juhlista sentään kirjoitin jotain, mutta vasta vuosi penkkareiden jälkeen. Kävin lukion siis neljässä vuodessa.
Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja muistella tätä prinsessapäivää.


14.2.2014 Vanhojen tanssit

Minun vanhojen päiväni alkoi, kuin suurimmalla osalla muistakin. Aivan liian aikaisin aamulla kampaajalle, joka loihti silloin vielä pitkistä punaisista kutreistani jotain kaunista. Olin värjännyt hiukeni juuri tätä varten ja nukkunut edellisen yöni epämukavasti, miljoona pinniä päässä, jotta sain sormikiharat seuraavaksi päiväksi. Parturi oli vanha tuttuni, joka on leikannut minun hiuksiani jo lapsena ja joka on yksi äitini ystävistä. Sinänsä oli hauskaa, että sama parturi, joka leikkasi tukkaani 8-vuotiaana, teki myös vanhojen kampaukseni.



Minun mekkoni oli vihreä. Olin päättänyt ensimmäisenä värin. Ajattelin että vihreä mekko ja punaiset hiukset olisivat kaunis ja voimakas yhdistelmä. Mekkoa etsittiin sitten kissojen ja koirien kanssa. Vihreä ei ole kovin yleinen väri ja minä en ollut silloinkaan mitenkään pieni kokoinen. Isoille tytöille on vaikeampi löytää mekkoa. Inhoan sitä että vanhojen tansseissakin pitää muistuttaa siitä ettet ole laiha. Pienille prinsessoille on jos jonkinmoista vaihtoehtoa, mutta isommat joutuvat tyytymään pariin eri mekkoon.
Mekko kuitenkin löytyi ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Aristin paljaita olkapäitäni, sillä olin alunperin halunnut mekon jossa olisi hihat. Minulla oli jo tuolloin ongelma käsivarsieni kanssa. En pidä siitä kun ne näyttävät niin isoilta, mutta totesin että mekko oli muuten kaunis ja kaikki muutkin tanssivat olkaimettomissa, joten en anna kokoni estää sitä.


Tanssiparinani oli ystäväni Ksenia. Olimme kumpikin jääneet ilman paria, mutta se ei juurikaan haitannut. Olin tullut vanhoihin pitämään hauskaa, enkä lainkaan hävennyt sitä etten ollut saanut poikaparia. Onhan poikia yleensä ottaenkin vähemmän kuin tyttöjä. Ksenian kanssa oli hauska tanssia ja Ksenia on loistava tanssija. Pääsin siis helpolla. Suoraan sanottuna, poikkeus tapauksia laskematta, pojat ovat yleensä melko kehnoja tanssijoita ja siksi en kaivannut heitä parikseni.


Koska olimme Ksenian kanssa ainoa tyttöpari vanhoissamme, ei meitä arvostettu juurikaan. Inhoan sitä että opettajat pitää tyttöpareja jotenkin häpeällisinä ja he haluavat piilottaa nämä jonnekin nurkkaan. No minähän en sitä purematta niellyt ja pidin huolta että sisääntulo jonossa olimme keskellä, emmekä viimeisinä, niinkuin tyttöparit yleensä. Lisäksi huolehdin siitä, että tanssimme suht keskellä, emmekä missään nurkassa. Minusta tyttöparien kohtelu on todella sikamaista. Ei ole tyttöjen vika, että poikia on vähemmän. Miltein joka vuosi meillä on ollut tyttöpareja, sillä pojat eivät yksinkertaisesti riitä. Ja lisäksi, nykyaikana olisi täysin tavallista, että tytöt haluaisivatkin tanssia kahden. Tai pojat. Onko siis oikein piilottaa samaa sukupuolta olevat parit? Sanoisin, ettei meidän tasa-arvoisessa Suomessa sen pitäisi olla oikein, mutta eipä kukaan tule liikunnan opettajalle sanomaankaan asiasta. En tiedä miten teidän kouluissanne, mutta meillä on ollut näin jo monta vuotta ja sama käytäntö jatkui sen jälkeenkin kun olin omat vanhani tanssinut.

Itse tanssit sujuivat hyvin. Olen aina pitänyt tanssimisesta. Vaikka olenkin iso kokoinen ja epäliikunnallinen, olen kohtalaisen hyvä tanssija ja etenkin paritanssista olen aina pitänyt.
Osasin siis askeleet hyvin ja koska parini oli hyvä tanssija ja hyvä viemään, oli minun tehtäväni hyvin helppo. Ksenia siis tanssi miehen osat ja minä naisen. Tämä johtui siitä, että olimme alunperin alkaneet harjoittelemaan askeleita näin ja totesimme, ettei ollut järkeä vaihtaa puolia enää.
Pelkäsin kovasti astuvani Ksenian mekon helmalle, sillä Ksenian mekko oli tyllillinen. Omani oli suora ja hieman lyhyt, sillä olin halunnut varmistaa, etten kompastu. En kuitenkaan astunut parini mekon helmalle kuin kerran, eikä sekään aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa.



Tanssien välissä olevana aikana pyörimme koululla ja istuimme pelaamassa korttia. En ikinä unohda kuinka helpottavaa oli saada korkokengät jaloistaan ja vetää villasukat tilalle ja kääriytyä mukavaan vilttiin koulun sohvalle.
Pidemmän tauon käytimme syömässä käymiseen. Meitä oli minä ja Ksenia, ystävämme Jenni ja Vilma ja heidän parinsa. Tulimme kaikki onneksi hyvin toimeen ja ruokailu sujui mukavasti.




Tällainen oli siis minun prinsessa päiväni.
Pidättekö näistä tällaisista takaisinheitto postauksista, vai pitäisikö vain pysyä nykyajassa?
Millainen teidän prinsessapäivänne oli? Tai mitä odotatte siltä, jos ette ole vielä omaanne viettäneet?