Kävin viime viikonloppuna Gigantista ostamassa itselleni uuden kameran. Vanhassa järjestelmäkamerassani ei ole mitään vikaa, mutta halusin jonkin vähän helpommin kuljetettavan laitteen. Kamera on kuitenkin minulle äärettömän tärkeä kapistus, sillä valokuvaan miltein koko ajan. Kännykässäni on ihan kohtalainen kamera, mutta kyllä minulla oli se fiilis että etenkin tänne blogin puolelle oli saatava jotain vähän parempaa.



Siinä missä kuvanlaatu on järjestelmäkamerassa puhdasta rakkautta, ne on koossaan hankalia ja epäkäytännöllisiä. Itse huomasin tämän parhaiten Lontoon matkalla. En olisi millään viitsinyt kantaa kameraa kaulassa koko ajan tai vaihtoehtoisesti ottaa mukaan isompaa laukkua ihan vain, jotta kamera mahtuu sinne. Päädyin ikävän usein vain jättämään kameran hotellille ja turvautumaan kännykän kameraan, joka taas ei ole sama asia kuin oikea kamera.



Toissa viikonloppuna minä sitten viimein sain tarpeekseni ja marssin Gigantin ovista sisään. Halusin pienemmän, sopusuhtaisen kameran, joka ei kuitenkaan olisi aivan tavallinen pokkari. Pokkarin kuvanlaatu ei enää sopinut minun käyttööni. Joku siitä välistä oli se mitä minä halusin. Sopivalla hinnalla tietysti, sillä pyrin tällä hetkellä säästämään kesän jälkeistä muuttoa varten.


Päädyin ostamaan Sony DSC-HX60V kompaktikameran. Siinä 30 kertainen optinen zoomi ja kuvien siirto tapahtuu joko perinteisesti johdolla tai Wifin kautta. Parasta tässä on kuitenkin se, että kamera on pieni kokoinen ja se mahtuu vaikkapa käsilaukkuun tai taskuun. Myyjä kutsuikin sitä kaupassa reissukameraksi, sillä se on reissaajalle helppo kantaa mukana.



Minulle kamera sopi hyvin, sillä se on kuitenkin parempi laatuinen kuin ihan vain pokkari kamera olisi ollut. Ja hinta oli minun rajoissani. Kuvanlaatu on riittävä, siihen nähden että voin aina tarvittaessa käyttää myös järkkäriäni. Lisäksi tässä viikonloppuna kuvaillessani huomasin, että kameran zoomi on todellakin hyvä. Sillä pääsee lähelle ja on helppo kuvata esimerkiksi lintuja ja perhosia. Lisäksi kamera on melko vakaa, joten lähelle zoomatessakaan kuva ei heilu ja tärise hillittömästi.


Miltä tämän kameran kuvat teidän silmään näyttää?

Tiedättekö kun yleensä matka kirjoitukset saattavat blogeissa olla pitkästyttäviä, kun kaikki on ollut niin ihanaa ja sujunut täydellisesti. Ei hätää, sillä nyt olette lukemassa sellaista surkeiden sattumusten sarjaa, että alta pois. Kyseessä on siis minun ja Vilman matka Tallinnaan.
Kuten olen aiemmin kertonut omassa synttäri matkapostauksessani, meillä on Vilman kanssa tapana viedä aina toinen matkalle johonkin, kun se täyttää vuosia. Vilma täytti 19 tiistaina, 13.3. ja tietysti minulla oli jo matka suunniteltu. Ajatuksena oli lähteä perjantaina matkaan, olla yksi yö laivalla ja yksi yö hotellissa ja palata kotiin sunnuntaina. Ja kyllähän matka sinänsä meni ihan putkeen, mutta ilman mutkia ei tästäkään selvitty.

Tajusin torstaina pakatessani, etsiä passiani ja paniikki vyöryi päälle, kun sitä ei löytynytkään. En ole käyttänyt passiani Lontoon reissun jälkeen ja luulin tietäväni missä se oli. Käänsin koko talon ylös alaisin ja lopulta jouduin luovuttamaan. Toivoni oli jo mennyt ja yllätys pilalla, kun äitini kertoi poliisin nettichatissa kuulleensa express passista.
Perjantaina siis karkasin töistä kahvitunnilla ja pidin ruokiksen siihen putkeen, juoksin valokuvattavaksi ja poliisilaitokselle express passia anomaan. Tämä sujui jopa yllättävän vikkelään, kun yleensä poliisilaitoksella saat jonottaa ikuisesti.
Tässä kohtaa olin huojentunut ja valmiina matkaan. Karkasin jälleen töistä ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Express passin noudin terminaalin vierestä Verkkokauppa.comin 24h kioskilta ja siitä nokka kohti laivaa.



Laivaan nousi sujui hyvin ja hyttitasoamme oli vielä nostettu, joten pääsimme nauttimaan ihan A-luokan hytistä. Kävimme buffetissa syömässä itsemme kipeiksi ja kiertelimme tax free kauppoja. Mitään ihmeempää ei onneksi löytynyt, joskin nyt yksi meikinpesu pyyhe tarttui mukaan. Suuntasimme hyttiin hieman laittautumaan, sillä kyseessä oli yö laiva ja mitä muuta sinne tullaan tekemään, kuin bilettämään. Emme kuitenkaan sortuneet yhtä pahasti kuin suomalaiset yleensä Tallinnan laivoilla, vaan olimme kiltisti jo yhden aikaan takaisin hytissä.




Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja kauniina. Tarkistin netistä vielä aamulla laivan aikataulun ja totesin, ettei meillä ollut mikään kiire. Päätimme rauhassa laittautua ja pakata edellisenä päivänä sotketun matkalaukun. Päivä alkoi ihanan rauhallisesti, kunnes siivooja koputti oveemme ja kertoi hyttimme varauksen loppuvan kymmenen minuutin päästä. Minä, joka istuin sängyllä vain puoliksi päivävaatteissa ja Vilma, joka oli täysin yövaatteissaan, aloitimme paniikki pakkaamisen. En ole koskaan ennen pakannut kymmenessä minuutissa, enkä mielelläni kokeile sitä uudelleen.



Paniikki oli jälleen läsnä, kun raahasimme itsemme ja tavaramme ulos hytistä ja laivan vessaan laittautumaan loppuun. Vilma oli peräti ehtinyt meikata toisen silmän hytissä.
Maihinnousun jälkeen suuntasimme suoraan hotellille. Olen tottunut siihen että vaikka hotelleissa sanotaan sisäänkirjautumisen olevan tiettyyn kellon aikaan, olen melkein aina saanut huoneen heti. Tai vähintäänkin voit jättää matkatavarasi hotellille, eikä niitä tarvitse raahata mukana.


En pettynyt tälläkään kertaa, vaan pääsimme huoneeseemme heti ja suoritimme siellä viimeisen ehostuksen, joka laivassa oli jäänyt niin pikaiseksi. Tästä suuntasimme etsimään aamiaista. Kiersimme monta kahvilaa, mutta mikään ei oikein vaikuttanut hyvältä. Lopulta rahva raamojen kahvila kelpasi, sillä sieltä sai ihan aamupala annoksen, eikä vain pikkuruista sämpylää. Ainut huono puoli tässä oli sijainti. Se nimittäin pakotti meidät menemään rahvaraamoihin, mistä ei oltu sovittu minun ja lompakkoni välillä. Rahva raamat on kirjakauppa, mutta siellä on paljon kaikkea muutakin. Olen löytänyt sieltä kaikenlaista sisustustavaraa ja sellaisia erikoisuuksia, joita näet vain netissä.
Liian monta kirjaa olisikin tarttunut mukaani, mutta henkisen pohdiskelun (jonka voitta nähdä tekstin alla, Vilman ikuistamassa kuvassa) jälkeen, jätin suurimman osan kirjoista ja päädyin ostamaan vain yhden ja kolme koristekirjaa. Vilma taas koki oman tuskansa taidetarvikkeiden kanssa.


Jatkoimme shoppailua ja kävimme esimerkiksi New Yorkerissa ja H&M:llä. Kaubamajassa kävimme katsomassa meikkialennus myyntejä. Rahapussini huusi tuskissaan, kun viimein suuntasimme ruokakaupan kautta hotellihuoneeseen.
Vaihdoimme vaatteet ja lähdimme vanhaan kaupunkiin syömään. Ruoka oli hyvää, vaikkakin saimme alkupalat vasta pääruuan jälkeen ja piheyksissämme työnsimme valkosipulileivät paperin sisään ja laukkuun. Ei niitä viitsinyt poiskaan heittää, mutta vatsa oli jo liiankin täynnä.
Lähdimme etsimään jotain baaria, jossa voisimme käydä yksillä tai kaksilla, ennen nukkumaan menoa. Vakio paikkamme oli nostanut ikärajaa ja päädyimme lopulta Music Bar nimiseen pikku baariin. Kaikki sujui mukavasti, kunnes joku ruotsalainen vanha äijä tuli häiriköimään meitä. Onneksi mies oli kuitenkin harmiton ja osti Vilmalle syntymäpäivän kunniaksi kuohari pullon, joka me juotiin puoliksi, miehen todettua, että olimme liian homoja hänen mieleensä.
Suunniteltua pidemmän ruoka/juoma reissun päätteeksi pääsimme viimein hotelliin nukkumaan.







Sunnuntaina suuntasimme hotelli aamupalalle syömään itsemme kipeiksi ja siitä kaupan kautta pakkaamaan. Tämäkin meno jälleen tosi hyvin, sillä pakatessamme tajusimme, ettei puolet tavaroista yksinkertaisesti mahtuneet mihinkään. Kiireellä lähdimme hotellihuoneesta mukanamme ääriäänmyöten täysi matkalaukku, kaksi muovikassia, Vilman kangaslaukku, kukkanen ja takit. Kävimme viemässä matkalaukun tavara säilytykseen ja jäimme miettimään mitä ihmettä tekisimme kaikille irrallisille kasseille joita meillä oli. Lopulta päädyimme ostamaan Kaubamajasta uuden matkalaukun, johon saimme ylimääräiset tavaramme.
Tästä aamuisesta sotkusta selvittyämme, lähdimme Rahva Raamoihin letuille. Olimme tähän mennessä oppineet, että Rahva Raamojen kahvila oli hyvin tasokas, emmekä tällä kertaa käyneet siellä syömässä ihan kunnon ruokaa, mutta aion kyllä kokeilla sitäkin.


Letut naamariin, hotellista matkalaukut mukaan ja kohti satamaa. Matkalla poikkesimme Viron uudessa kauppakeskuksessa, joka kieltämättä oli ihan hieno. Sielläkin aion joskus tulevaisuudessa käydä paremmin, mutta tällä reissulla aikamme ei riittänyt kuin kevyeen shoppailu kierrokseen.
Laivaan nousi sujui jälleen ongelmitta ja melkein koko kotimatka meni buffetissa ja tax freessa. Lopulta väsyneet matkailijat pääsivät autoon ja lopulta omaan sänkyyn nukkumaan.








Tallinna on minulle se paikka johon haluan palata aina uudelleen ja uudelleen. Rakastan Tallinnan tunnelmaa, sen vanhaa kaupunkia ja sitä miten tuttu kaupunki se on minulle. Mutta koska olen käynyt Tallinnassa niin usein, en osaa juuri arvostaa sen kauneutta ja siksi esimerkiksi vanhasta kaupungista en ottanut edes yhden yhtä kuvaa. Tulen kuitenkin satavarmasti matkustamaan Tallinnaan vielä tänä vuonna ja ehkä silloin keskityn enemmän myös valokuvakseen.

Viime viikon lauantaina olimme Vilman kanssa Porvoossa Hepo ry:n vuosijuhlissa. Nämä olivat ensimmäiset vuosijuhlat joihin olen osallistunut, sillä enhän ole vielä opiskellut yliopistossa tai ammattikorkeassa vielä päivääkään. Tänne meidät kuitenkin kutsui ystäväni Vilma L.



Juhlan pukukoodi oli tumma puku, joka naisella tarkoitti nilkkoihin asti pitkää iltapukua. Meillähän ei sellaisia valmiiksi ollut, kun vanhojentanssi pukukin oli jo jäänyt pieneksi. Oman mekkoni löysin Zalandolta ja Vilman mekon jouduimme hakemaan Haloselta. Kumpikin oli alennuksessa ja selvisimme alle 200 eurolla yhteensä, jota olin pitänyt melko mahdottomana toiveena.



Juhla alkoi viiden aikoihin, yhdistyksien tervehdyksillä ja lahjojen jaolla. Ikäväkseni sain tietää, että vujuissa on tapana antaa lahjaksi jaloviinaa, joka kuuluu aukaista heti ja kierrättää kaikilla. En tästä ollut niinkään innoissani, sillä jaloviina on pahaa. Koetin kuitenkin kestää, mutta siinä kohtaa kun liikkeellä oli jo yli viisi pulloa, luovutin.




Ilta jatkui puheilla ja ruualla, joka oli aivan super hyvää. Kermaperunoita, lihaa ja kermaista sienikastiketta. Lisäksi monia erilaisia salaatteja ja leipää. Tässä kohtaa varoitan teitä, älkää koskaan pyytäkö ketään hakemaan teille lisää ruokaa. Hakekaa itse. Vilma L. kävi minun puolestani, koska itse en kehdannut. Pyysin vähän lisää ja sain valtavan annoksen. Niin että tästä oppineena, ensi kerralla käyn itse.


Lauloimme vujuissa melko juoma painotteisia yhteislauluja ja kuuntelimme vujujen esiintyjää, Varskia. Ilta oli yllättävän hauska ja koska Vilma L. oli antanut vujuista hiukan erilaisen kuvan, olin jopa yllättynyt rennosta ilmapiiristä joka juhlissa vallitsi. Illalla tanssittiin vielä kaksi valssia ja ne jotka eivät vielä olleet saaneet tarpeekseen (tbh kaikki paitsi minä), joivat vähän lisää.


Tästä siirryttiin yhdentoista jälkeen La Fiestaan jatkoille. Fiestasta tahdon sen verran sanoa, etten ole koskaan käynyt niin ihmeellisen mallisella iltaklubilla. Ensimmäisenä oli tavallinen baari, jonne pääsit maksamalla narikan, mutta iltaklubille päästäksesi jouduit maksamaan lisää sen jonossa. Iltaklubi sisälsi baarin ja tanssilattian, karaoke huoneen ja erillisen pikkubaarin. Lisäksi Fiestassa on Retro osa, joka ikäväksi oli K24. Alex kävi siellä kertaalleen, kun oli meistä ainoa jolla oli tarpeeksi ikää.



Ilta oli mukava ja reissu muutenkin onnistunut. Paitsi jos kysytte niiltä, joita krapula pahastikin runteli. Minä en kuitenkaan ilokseni kuulunut siihen ryhmään ja odotankin innolla tämän viikonlopun reissua. Siitä enemmän ensi viikolla, sillä olen siitäkin ajatellut postauksen naputella tänne teille.




Oletteko te käyneet vujuilla? Millaisia kokemuksia teillä on sieltä?