Youtuben katselluimmat

by - maaliskuuta 09, 2018

Talvi ei näyttäisikään vielä helpottavan, vaan ainakin täällä Kotkassa saatiin tänään taas uusi lumipeite. Ja vaikkei lunta olisikaan. on ulkona kuitenkin pakkasta, eikä tee juuri töitten jälkeen mieli lähteä ulos. Ajattelinkin näin ennen kuin päästään nauttimaan keväästä ja sen lämmöstä, käsitellä hieman aihetta, joka minulta syö paljon sisällä olo aikaani. Nimittäin youtube. Uskoisin kaikkien katsovan tubesta jotakin, mutta kun omat suosikit on katseltu, niin mitä sitten? Ei hätää, olen poiminut tähän postaukseen neljä kanavaa joilta löydän itseni aina uudelleen. Jos vaikka teistä joku löytäisi jotain uutta katseltavaa.




1. Phil Lester - AmazingPhil

Phil Lester on 31-vuotias englantilainen mies, joka pitää youtubessa kanavaa nimellä AmazingPhil. Hän aloitti Youtuben puolella jo 2006, ollessaan 19-vuotias. Häntä kutsutaankin Youtuben dinasaurukseksi, sillä hän aloitti videoiden tekemisen jo ennen kuin tubettamisen "kultavuosia". Hän lataa kanavalleen kaikenlaisia videoita, joissa hän on joko yksin tai parhaan ystävänsä ja kämppäkaverinsa, Dan Howellin kanssa. Pisimpään jatkunut sarja hänen kanavallaan on AmazingPhilIsNotOnFire. Hän kuvaa kerran vuodessa siihen jatko-osan ja nämä ovat myöskin tunnetuimmat Philin videot. Siinä Dan ja Phil lukevat ja vastaavat yhdessä tilaajiensa kysymyksiin tai tekevät heidän antamia tehtäviä. Vastaukset ovat yleensä kuitenkin hyvin rönsyileviä ja videot ovat hervottoman hauskoja.
Phil on ollut ehdolla kahdeksaan eri palkintoon ja voittanut neljä, joko yksin tai Danin kanssa. Lisäksi hän on voittanut Guinnessin maailman ennätyksen kolikoiden pinoamisessa.



Philin videot pääsevät ensimmäisenä listalleni, sillä hän on minun pitkään seuratuin kanava ja lempi tubettajani kaiken kaikkiaan. Phil on hauska, iloinen ja täynnä elämää. Hänen videonsa saavat minut aina hyvälle tuulelle, sillä ne ovat keveitä ja hyväntahtoisia. Phil on kuin aurinko, joka saa hymyn huulilleni aina kun katselen hänen videoitaan. Odotan innolla hänen ja Danin ensi kesän kiertuetta, joka tällä kertaa saapuu myös Suomeen (viimeksi jouduin mennä Tukholmaan katsomaan heitä) ja johon onnistuin saamaan VIP-lipun! Onni oli ylimmillään, kun sain mahdollisuuden päästä tapaamaan lempi tubettajaani.




Cristine Rotenberg - Simply Nailogical

29-vuotias kanadalainen Cristine Rotenberg on yksi uusimpia Youtube seurattaviani. Cristine aloitti Youtubessa kynsivideoilla. Hän latasi lyhyitä videoita, joissa hän kuvasi vain kynsiään. Seuraajat kuitenkin halusivat nähdä ihmisen kynsien takana ja lopulta Cristine alkoi ensin puhua voiceovereita videoihinsa ja lopulta hän näytti myös kasvonsa. Siitä alkoi kanavan rönsyilevä tulevaisuus, joka johti siihen, että nykyään Cristine lataa kanavalleen myös hyvin paljon kaikkea muuta kuin kynsivideoita. Hän kritisoikin itseään aina asiasta.


Cristinen videot ovat älyttömän hauskoja. Naisen huumori iskee minuun täysillä ja tuntuu iskevän myös muihin, sillä naisen tilaaja määrä on yli 4.8 miljoonaa. Cristine rakastaa kaikkea holografista, kissoja ja teetä, jota hänen miesystävänsä Ben joutuu aina hakemaan Starbucksista.
Cristine on ammatiltaan, youtubettajan lisäksi, rikospaikkatutkija ja hän ei ole lopettanut päivätyötään vaikka hän pärjäisikin nykyään pelkällä videoiden tekemisellä. Hän on itse perustellut asiaa, sillä että hän on opiskellut niin paljon päästäkseen työhönsä ja hän pitää siitä, ettei halua lopettaa. Youtubeakin hän tekee, sillä se on hänestä hauskaa.
Jos kaipaat joskus piristystä päivääsi, Simply Nailogical on se kanava jota suosittelen.




Joe Sugg - ThatcherJoe

Joseph "Joe" Sugg on toinen englantilainen tubettaja listallani. Hän on Zoellan pikkuveli, joka alunperin aloitti youtube kanavansa, siskonsa jalan jäljissä. Hän on ammatiltaan ruokokattojen tekijä ja siitä kumpuaakin miehen kanavan nimi. Joe lataa kanavalleen kaikenlaisia videoita. Hän on hyvä keksimään erilaisia kisoja ja haasteita, joita hän pistää ystävänsä suorittamaan. Aiemmin hän kuvasi useimmiten ystävänsä Casparin kanssa videoita, mutta Casparin muutettua on Joe alkanut kuvaamaan muiden ystäviensä kanssa entistä enemmän. Joe on myös prank ja impression mestari ja nämä ovatkin hyvin suosittuja videoita hänen kanavallaan.



Itse pidän Joen rennosta ja luonnollisesta tavasta tehdä tubea. Hän ei pelkää nolata itseään. Joen videot sisältävät usein hulluja tempauksia, joihin hän vetää ystävänsäkin mukaan. Videot ovat hauskoja ja aitoja. Joe on myös ainoa tubettaja, jonka prankeista pidän. Joe ei koskaan tee mitään mikä voisi oikeasti loukata ketään ja hän suunnittelee ja näkee vaivaa prankkeihinsa aivan älyttömän määrän.
Joe on poikamaisen lapsellinen ja hänen videonsa ovat juuri siksi hauskaa katseltavaa. Hän osaa kuitenkin myös olla vakava ja aikuinen, tarpeen vaatiessa.




Buzzfeed Unsolved

En yleisesti ottaen pidä Buzzfeedin videoista. mutta tämän sarjan kanssa minun on pakko tehdä poikkeus. Unsolved on alunperin Ryan Bergaran luoma sarja, jossa tutkitaan selvittämättömiä tapauksia. Hän juonsi sitä alunperin Brent Bennettin kanssa, joka vuoden 2016 lopussa vaihtui Shane Madejiin. Sarja saavutti nopeasti suuren suosion ja se on nykyään yksi Buzzfeedin katsotuimpia sarjoja. Suosion suuruuden kasvaessa, Unsolved jaettiin kahteen aihe kategoriaan: True crime ja Supernatural. True crime käsittelee siis ratkaisematta jääneitä rikoksia ja Supernatural taas erilaisia kummitus- ja kauhutarinoita. Useimmiten juuri Supernatural jaksoissa Ryan ja Shane vierailevat kyseisellä paikalla ja koettavat ottaa yhteyttä tähän epäluonnolliseen henkeen, josta tarina kertoo. Vielä tähän asti he eivät ole onnistuneet kertaakaan. Ryan on kuitenkin optimistinen jatkamaan yrityksiä, siinä missä Shane ei ole uskonut mihinkään alunperinkään.


Sarja on hauskaa katseltavaa sillä Ryan ja Shane käsittelevät tapauksia keskenään huumorin kautta. Supernatural jaksoista tekee myös hauskoja se, että Ryan pelkää silminnähden kaikkea, kun taas Shane ei uskoisi aaveeseen vaikka se seisoisi hänen edessään.
Sarja on myös oikeasti kiinnostava niille jotka pitävät kauhutarinoista tai rikostapauksista, sillä sarjassa on faktat kohdallaan ja se käsittelee oikeita tarinoita ja tapauksia. Ryan tekee jokaisen jakson eteen todella suuren työn etsiessään tietoa. Jos siis olet kiinnostunut kummasta vain aiheesta tai sarja kuulosti muuten kiinnostavalta, suosittelen ehdottomasti siirtymään BuzzfeedBlue kanavalle, jolle Unsolved jaksot ladataan.



Tässä siis pari minun lempi youtube kanavaani. Kuulostiko mikään kanavista kiinnostavalta? Oletko kenties jo katsonut jotain näistä kanavista? Mitä kanavia te katsotte?
Minulle päin saa myös suositella youtubesta uutta katseltavaa. Jos teillä on jotain mistä uskoisitte minun pitävän, niin laittakaahan nimeä ylös ja käyn kurkkaamassa!

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Cristine oli näistä ainoa, joka on mulla itelläänkin seuratuissa, ja ai että sen naisen huumori puree muhun ihan täysillä! 👌🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cristine on kyllä loistava! Ja hei Buzzfeed Unsolvedista saattaisit kans tykätä! Kun kuitenkin siinä käydään läpi kaikkia spoopy juttuja ja kaikenlaisia taruja. Ainakin supernatural osista varmaan tykkäisit :)

      Poista