Sisällön tarjoaa Blogger.

Seriously

tumblr instagram twitter
Siinä missä jotkut kirjat on niin pitkäveteisiä, ettet jaksaisi ensimmäistä kymmentä sivua lukea, jotkut kirjat tempaa mukaansa, eikä päästäisi pois ollenkaan. Vaikken itse ole mitenkään kova lukemaan, olen minäkin löytänyt joitain kirjoja, jotka olen lukenut yhdeltä istumalta. Näihin kirjoihin liittyy yleensä pakonomainen tarve saada enemmän, kun kirja loppuu. Jos kyse on kirjasarjasta, on lukija onnellisessa tilanteessa, sillä hän voi jatkaa tarinaa seuraavassa kirjassa, mutta jos kirja on yksittäinen teos tai kirjasarjan viimeinen osa, ei lukija pääse palaamaan kirjan tarinaan enää. Siksi parhaita kirjoja tuppaa lukemaan useampaankin kertaan. Tässä pari sellaista teosta, jotka minä olen päätynyt aukaisemaan aina uudelleen ja uudelleen:




1. Hobitti
J.R.R. Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin on varmaankin kirja joka minulla on kerännyt eniten lukukertoja koskaan. Luin kirjan ensimmäisen kerran jo ala-asteella "kevyenä lukutunti viihteenä". Sen jälkeen kyseinen teos on löytänyt tiensä käsiini kymmenkunta kertaa ja joka kerta se on ollut yhtä viihdyttävä kuin ensimmäisellä kerralla.
Kirja kertoo Hobitista nimeltä Bilbo, joka lähtee joukon kääpiöitä kanssa, valtaamaan takaisin kääpiöiden kotivuorta. Vuoren on ottanut haltuunsa lohikäärme Smaugh ja kääpiöt tarvitsevat Bilbon mukaansa "voroksi", sillä lohikäärme ei tunne Hobittien hajua. Matkassa on monta mutkaa ja he tapaavat matkallaan niin hiisiä, kuin haltioitakin.


Kirja pohjustaa Tolkienin myöhempää ja paremmin tunnettua trilogiaa, Taru Sormusten Herrasta. Nyt lähivuosina Hobittikin on noussut tunnetummaksi, siitä tehtyjen elokuvien vuoksi. Elokuvat eivät kuitenkaan täysin seuraa kirjan juonta ja itse olenkin aina pitänyt kirjaa paljon parempana.
Minulle Hobitti on aina ollut tuttu ja turvallinen. Se ei ole niin pitkä kuin Sormusten Herrat ja se kehittyy nopeammin. Jokainen joka pitää fantasiaseikkailuista, tulisi varmasti pitämään myös Hobitista.




2. Spiderwickin kronikat
Hieman vähemmän tunnettu kirjasarja listallani on  Holly Blackin ja Tony DiTerlizzin Spiderwickin kronikat. Kirjasarjaan kuuluu viisi kirjaa ja se kertoo Jared Grace nimisen pojan ja tämän perheen seikkailuista. Rouva Grace muuttaa lastensa Jaredin, Simonin ja näiden isosiskon Malloryn kanssa Lukkivyöryn kartanoon. Pian muuton jälkeen Jared löytää talosta salaisen huoneen, jossa on talon edellisen omistajan Arthur Spiderwickin tutkimuksia ja tämän kirjoittama kirja Lounto-opas - Ihmeellinen maailma ympärillämme. Opas on täynnä tietoa haltijoista, peikoista ja muista taikaolennoista. Talon ympärillä alkaa tapahtua outoja, kun erilaiset otukset koettavat saada luonto-oppaan itselleen. 
Itse luin kirjat ensimmäisen kerran joskus yläaste ikäisenä, kun olin kipeänä. En yleensä lue kipeänä ollessani, mutta nämä kirjat vei minut niin pahasti mennessään, etten saanut laskettua niitä näpeistäni, ennen kuin olin päässyt sarjan viimeisenkin osan loppuun. Aikuiselle lukijalle kirjat eivät anna niin paljoa, kuin nuoremmalle, mutta olen minä ne lukenut viime vuonna viimeksi. Lisäksi ollaan luettu niitä pikkusiskon ja -veljen kanssa ääneen. Tarina on hauska ja päähahmo Jared valloitti minut täysin. Jaredin hieman hyökkäävä ja tuittu luonne vei tarinaa nopeasti eteenpäin ja tekee siitä mielenkiintoisen. Se on myös hyvä vastapaino Jaredin veljen Simonin kiltille ja hiljaiselle luonteelle.
Itse silloin nuorempana olin niin hullaantunut tähän kirjasarjaan, että ostin itselleni kooste kirjan, jossa kaikki viisi kirjaa ovat samassa, sillä olin itse lukenut kirjat kirjastosta lainattuina. Lisäksi omistan kirjojen mukaan tehdyn Luonto-oppaan ja tietokone pelin.


Spiderwickin kronikoista on tehty myös elokuva, mutta se on hyvin tiivistetty versio kirjoista, eikä se sisällä kahta viimeistä kirjaa ollenkaan. Elokuva ei minusta ollut läheskään yhtä hyvä kuin kirjat ja siksi suosittelisinkin lukemaan ne mielummin.
Lisäksi Spiderwickin kronikoilla on jatko-osa, Spiderwickin kronikat 2. Siihen kuuluu kolme kirjaa ja se kertoo Nicholas ja Laurie nimisistä sisaruksista, jotka onnistuvat vahingossa herättämään nukkuvan jättiläisen ja pyytävät lopulta apua Jaredilta ja muilta Gracen lapsilta, jotka ovat tässä välissä ehtineet kasvaa pari vuotta vanhemmiksi ja julkaista Luonto-oppaan kirjaksi, jotta kaikki voisivat halutessaan oppia haltioista tai tietää edes näiden olemassa olosta. Nämä kirjat eivät kuitenkaan minuun uponneet läheskään niin hyvin, enkä ole edes lukenut kirjasarjan kolmatta osaa.



3. Harry Potter
J.K.Rowlingin Harry Potter kirjasarja on varmaankin miltein kaikille tuttu tai vähintään elokuvat kaikki tietää, vaikkei niitä olisi koskaan katsonut. Harry Potter kertoo tavallisesta pojasta, jonka vanhemmat ovat kuolleet ja joka asuu äidinsä siskon luona. Hänen täyttäessään 11-vuotta, Harry saa kuulla ettei olekaan aivan tavallinen, vaan velho ja hänet on kutsuttu opiskelemaan Tylypahka nimiseen taikakouluun. Hän saa ystävikseen Ronin ja Hermionen ja yhdessä heidän kanssaan Harry kokee erilaisia seikkailuja. Kaiken taustalla pyörii pääjuoni, joka kuvaa Harryn taistelua pahaa velhoa, lordi Voldemortia vastaan.


Kirjasarja on seitsemänosainen ja sen jokaisesta osasta on tehty myös elokuva. Itse olen lukenut kaikki seitsemän osaa ainakin kahdesti ja kolme ensimmäistä monen monta kertaa. Kirjat on erittäin hyvin kirjoitettu ja ne ovat täynnä yllätyksiä, iloa, surua, ystävyyttä ja taikaa. Jos joku ei ole koskaan lukenut yhtäkään Harry Potter kirjaa, suosittelen pikaista vierailua kirjastoon tai kirjakauppaan, sillä nämä kirjat ovat todella lukemisen arvoisia.




4. The Maze Runner
The Maze Runner tai suomeksi Labyrintti on James Dashnerin kirjoittama kirja, joka on ensimmäinen osa The Maze Runner trilogiaa. Halusin kuitenkin valita vain tämän yksittäisen kirjan, sillä en ole lukenut kahta seuraavaa. Vielä. Kirjasarjan toinen osa on minulla työn alla ja kolmas osa odottaa hyllyssä. Ensimmäisen osan olen kuitenkin lukenut jo kolmesti, kaksi kertaa suomeksi ja kerran englanniksi, ja siksi lisäsin sen tähän listaan. 
Labyrintti kertoo Thomas nimisestä pojasta, joka herää hissistä, muistamatta muuta kuin oman nimensä. Hissin pysähdyttyä, Thomas löytää itsensä korkeiden muurien ympäröimältä aukiolta, joukon muita poikia kanssa. Yhdessä uusien ystäviensä Newtin, Minhon, Chuckin ja muiden aukiolaisten kanssa, he koettavat paeta aukiolta ja sitä ympäröivästä labyrintistä.


Kirja sai elokuva version 2014 syksyllä ja sen kolmas osa tuli elokuvateattereihin tämän vuoden alussa. Elokuvat eivät suoraan seuraa kirjojen juonta ja itse olen tähän mennessä pitänyt kirjoista enemmän. The Maze Runner sarjaan kuuluu myös kaksi sinänsä irtonaista kirjaa. The Fever Code joka edeltää trilogiaa. Se kertoo aukiolaisten elämästä ennen labyrinttiin joutumista. The Kill Order taas kertoo samasta maailmasta, mutta enemmänkin taustaa siitä miten lapset päädyttiin laittamaan labyrinttiin ja mitä maailmalle on tapahtunut. Se ei kerro kirjasarjan hahmoista, vaan siinä on omat hahmonsa. Näistä kahdesta viimeisestä kirjasta ei ole vielä olemassa suomennoksia. 
Kirjasarja on mukaansa tempaava seikkailu, jossa ei tunnut olevan hetken hengähdystaukoa. Ensimmäisen osan luettuaan kannattaakin olla jo toinen valmiina, sillä tätä sarjaa et halua jättää kesken. 




5. The Amazing Book Is Not On Fire
Tämä kirja on täysin erilainen, kuin aikaisemmat, mutta koska sekin kuuluu lemppareihini, päätin lisätä sen listaan. The Amazing Book Is Not On Fire tai lyhyesti Tabinof, on youtubettajien Dan Howellin ja Phil Lesterin yhteinen kirja. Se on täynnä kuvia, ohjeita tubettamisesta, tietoa Danista ja Philista ja tarinoita heidän matkoistaan. Kirjassa on reilusti vähemmän tekstiä kuin muissa ja se on kirjoitettu ikään kuin vuoropuheluksi Danin ja Philin välillä. Kuitenkin se on täynnä hauskoja tarinoita ja kuka tahansa kaksikkoa youtubessa seuraava henkilö, nauttii kirjasta varmasti. Sen sijaan ne jotka eivät Dania ja Philia tiedä, eivät luultavasti saa kirjasta irti paljoakaan. Muttei sitä tietysti koskaan tiedä. Voihan olla, että kirjan kautta innostuisi katsomaan kaksikon videoitakin.



Mitkä kirjat teillä löytää aina tiensä luettavaksi? Luetko yleensä kirjoja useampaan kertaan? Entä oliko mikään näistä kirjoista sinulle tuttuja?


Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Olen monesti maininnut aikaisemmissa päivityksissäni, että käyn teatterilla, mutten ole sen tarkemmin kertonut omaa teatteri taustaani. Olen pienestä asti rakastanut esiintymistä ja olin mukana kaikissa mahdollisissa koulun esityksissä. Kolmannella luokalla siirryin musiikkiluokalle ja viidennellä hain musiikkiopistoon. Siihen aikaan laulu oli se juttu ja lauloinkin kaikissa koulun konserteissa ja myöhemmin musiikkiopiston omissa. Ylä asteen aikana minulla vaihtui laulunopettaja ja uuden opettajan kanssa meillä meni alle vuodessa sukset niin pahasti ristiin, että erosin musiikkiopistosta ja pari vuotta en päässyt toteuttamaan itseäni missään. Sitten lukion toisella luokalla luin lehdestä, että Kotkan nuorisoteatteri aloittaa monen vuoden tauon jälkeen uudestaan, uusilla ryhmillä.



kuva: Kotkan Kaupunginteatteri
2014 Räjähdysvaara
Nuorisoteatteri teki ensimmäisenä come back näytelmänään Elisa Salon Räjähdysvaara-näytelmän. Kaikki yli 14-vuotiaat saivat hakea mukaan ja ihmeekseni, minä päädyin hyväksyttyjen listalle.
Näytelmä kertoo Elenasta, nuoresta epävarmasta tytöstä, joka yksinäisyyden ja ulkonäkö paineiden alla päätyy varastamaan ystävänsä käyttäjätilin eräänlaiseen nettichatti sivustoon. Hän tapaa siellä monen moisia ihmisiä ja yhden erityisen henkilön, joka tuntuu ymmärtävän tytön huolia. Sillä aikaa oikeassa elämässä Elena menettää ainoan ystävänsä ja joutuu äidinsä ja koulun lähettämänä psykiatrille. Hän tapaa siellä Onnin, joka taistelee omien ongelmiensa kanssa. Netti- ja oikeaelämä törmäävät ja kaikki ratkeaa Elenan herätessä sairaalasta, tämän menetettyä tajunsa.

Kuva: Arja-Tauria Huttunen

Näytelmä oli menestys Kotkassa ja sai oikein hyvän vastaanoton. Minulle itselleni se oli ensimmäinen kertani lavalla näytelmän parissa. Roolia minulla ei suoranaisesti ollut, vaan kuuluin kuoroon ja näyttelin milloin mitäkin roolia. Kotkan versio Räjähdysvaarasta oli musikaali, johon olimme yhdistäneet alkuperäisen tekstin lisäksi, PMMP:n musiikkia. Olin pienestä asti rakastanut PMMP:tä ja musikaaleja, joten tämä oli minulle unelma näytelmä.

Kuva: Räjähdysvaaran facebook-ryhmä

Kuva: Räjähdysvaaran facebook-ryhmä
Produktio ryhmämme oli yhtenäinen ja kävimme vierailulla Helsingissä ja Tampereella näytelmämme kanssa.
Tästä näytelmästä minulla jäi käteen paljon ohjeita ja kokemusta ja yksi ystäväkin, jonka kanssa pidämme edelleen enemmän ja vähemmän yhteyttä.



Kuva: Kotkan Nuorisoteatteri
2015 Romeo ja Julia
Toinen Kotkan Nuorisoteatterin produktio, johon lähdin mukaan oli Romeo ja Julia. Shakespearen rakastettu klassikko on luultavasti teillekkin tuttu, enkä siksi sen juonta aio tarkemmin tässä avata.
Roolini oli Lady Montague, Romeon äiti. Päädyin lopulta luopumaan roolista, sillä painiskelin abi-vuoteni kanssa ja kävin töissä yhtäaikaa. Lisäksi Lady Montaguella oli vain kaksi kohtausta, näytelmän alussa ja lopussa. Ohjaajamme kuitenkin vaati, että olisin ollut paikalla jokaisissa harjoituksissa. Totesin tämän näytelmän vievän kohtuuttomasti aikaa, jota minulla ei ollut, joten jättäydyin roolistani.




Kuva: Karhulan työväennäyttämö
2016 Kärpästen Herra
Vuoden 2015 lopussa jätin hyvästit Nuorisoteatterille ja vaihdoin Karhulan työväennäyttämön nuorten ryhmään. Tänne meitä oli pyytänyt Romeossa ja Juliassa mukana ollut toinen nuorten ryhmän ohjaaja. Sinä vuonna nuorten ryhmä päätyi tekemään kaksi näytelmää, sillä mukaan oli tullut niin paljon uusia jäseniä. Näytelmiksi valikoitui klassikko Robin Hood ja suomen kantaesitys näytelmästä Kärpästen Herra.



Kärpästen Herra kertoo joukosta koulupoikia, jotka lähtevät Isosta Britanniasta pakoon toista maailmansotaa. Heidän lentokoneensa tippuu ja he päätyvät autiolle saarelle, ilman aikuisia. He jakautuvat kahteen ryhmään ja taistelevat eri tavoin hengissä pysymisestä. Näytelmän keskiössä ovat Ralph, jota toinen ryhmistä seuraa ja joka ei osaa päättää kumpi ryhmä on oikeassa, Possu, joka uskoo järjestykseen ja tahtoo tehdä asiat kuin aikuiset, mutta jota kukaan ei kuuntele, sillä hän on paksu, silmälasipäinen, hieman säälittävä poika, jota vahvemmat hahmot vain kiusaavat, ja Jack, joka kiusaa muita, turvautuu tarvittaessa väkivaltaan ja tahtoo metsästää ja jäädä asumaan saarelle, ilman mitään sääntöjä. Lisäksi saarella asuu "peto" jota kaikki lapset pelkäävät ja he uskovat tämän tappaneen yhden pojista, Simonin, vaikka he sekopäissään tappoivat tämän itse. Jackin ryhmä koettaa metsästää pedon. Lopulta valtataistelu huipentuu siihen, että Jackin oikea käsi Roger tappaa Possun tiputtamalla tämän jyrkänteeltä.
"Sika tappakaa! Veri vuotamaan!"

Kuva: Enja Rantanen


Sain roolikseni Possun ja olin onneni kukkuloilla. Possu oli toiseksi suurin hahmo koko näytelmässä ja vaikka tätä kiusattiin ja haukuttiin, pidin roolista silti. Vaikein osuus hahmosta oli näytellä uskottavasti likinäköistä, kun oikeasti näit ihan hyvin. Lisäksi kuolemaa jouduimme muuttamaan, sen jälkeen kun olin kerran hypännyt vuoreltamme patjalle ja satuttanut selkäni. Päädyimme tappamaan Possun kiven iskulla päähän. Tämä oli minusta jopa parempi ratkaisu ja se näytti todella protaalilta yleisöstä katsottuna.
Nuortenryhmän tyyli tehdä näytelmää sopi paljon paremmin minun tapoihini ja pidin tästä näytelmästä reilusti enemmän kuin aikaisemmista.



Kuva: Karhulan työväenäyttämö
2017 Huovisen Lyhyet Erikoiset
Tähän näytelmään lähdin myöhässä ja vailla mitään käsitystä mihin olin itseni sotkemassa. Nuorten ryhmältä pyydettiin apua, kun noin kuukausi ennen ensi-iltaa yksi näyttelijöistä ilmoitti lähtevänsä näytelmästä. Minä vastasin tähän hätäkutsuun, sillä kukaan muu ei huomioinutkaan sitä ja minulla ei ollut mitään hyvää syytä olla vastaamatta. Ja olen hyvin iloinen, että vastasin.

Kuva: Karhulan työväennäyttämö
Kuva: Karhulan työväennäyttämö
Huovisen Lyhyet Erikoiset perustuvat Janne Huovisen tarinoihin, joita esitellään lavalla useampi yhdessä näytelmässä Tämä oli hauska ja uudenlainen tapa minulle, tehdä teatteria. Aikuisten ryhmä otti minut ilolla vastaan ja ryhmähenkemme oli mitä parhain. Sain monta uutta ystävää, joita näen usein teatterilla ja tutustuin paremmin myös nuorten ryhmän ohjaajaan Heiniin.
Loppujen lopuksi päädyin vetämään puolet esityksistä kuumeessa ja silmätulehduksen kanssa, mutten vaihtaisi sekuntiakaan.




Kuva: Heini Salopelto
2017 Kesäyön uni
Hyvien kokemusten saattelemana, palasin 2016 syksyllä Karhulan Työväennäyttämölle, valmiina uusiin haasteisiin. Myös tänä vuonna ohjaajat olivat päättäneet tehdä kaksi näytelmää, jotka olivat Bang Bang, you´re dead ja Shakespearen klassikko näytelmä, Kesäyön uni. Kesäyön uni esitettiin Kyminlinnan Kesäteatterissa.Tällä kertaa saimme itse valita kumpaan produktioon lähdimme mukaan ja lopulta päädyin itse Shakespeareen. Jännitin kovasti roolitusta, sillä ohjaajamme oli sanonut minulle, että rooli jota toivoin, menisi luultavasti jollekin pojista. Loppujen lopuksi sain kuitenkin toivomani roolin.

Kuva: Heini Salopelto
Kuva: Heini Salopelto
Kesäyön uni kertoo kolmea erillistä tarinaa, jotka lopulta kietoutuvat yhteen. Se alkaa rakkaustarinasta, jossa Hermia vastustaa vanhempiaan ja näiden päätöstä naittaa hänet Demetriukselle, jota hän ei rakasta. Tyttö itse haluaisi naimisiin Lysanderin kanssa ja rakastavaiset pakenevat kaupungista metsään, kertoen lähdöstään vain Hermian ystävälle Helenalle. Helena on kuitenkin päättömän rakastunut Demetriukseen ja mustasukkaisuuksissaan kertoo tälle kaksikon lähdöstä.
Samaan aikaan värikäs joukko Ateenan työläisiä harjoittelee metsässä näytelmää kuninkaallisia häitä varten. Projektia hidastaa se, että vain yhdellä heistä on minkäänlaista kokemusta näyttelemisestä.
Kolmas oma ryhmänsä muodostuu keijukaisista. Keijukaisten kuningas ja kuningatar riitelevät ja kuningas lähettää palvelijansa, ilkikurisen maahisen Puckin, kostamaan kuningattarelle, mutta Puck onnistuukin sotkemaan kaikkien kolmen ryhmän asiat. Hän koettaa auttaa nuoria rakkaus ongelmissaan ja onnistuukin taikomaan kaiken sekaisin. Samaan aikaan hän taikoo työläisten näytelmän tähden aasiksi ja saa keijukaisten kuningattaren rakastumaan tähän. Kuningas ei ole kovinkaan tyytyväinen palvelijansa sotkuihin, kun taas Puck tuntuu vain nauttivan kaikesta sekasorrosta jonka on aiheuttanut. 
"Kohta yhtä kosii kaksi, voiko mennä hauskemmaksi"

Kuva: Heini Salopelto
Kuva: Heini Salopelto
Minun roolini oli juurikin kaiken sotkuun saava maahinen. Puck oli hauska, kevyt ja uudenlainen hahmo näytellä. Pääsin naurattamaan yleisöä, kiusaamaan keijukaisia ja syömään popcornia, ihaillen samalla kaikkea sitä kaaosta jonka sain aikaiseksi. Pidin tästä roolista ehkä eniten kaikista rooleistani tähän asti. Se oli juuri sopivan kokoinen, ei päärooli, mutta Puck oli lavalla miltein koko ajan. Ja silloin kun en ollut lavalla, sain juosta lavan takana, sillä Puckin piti tulla joka kerta lavalle eri ovesta kuin mistä tämä oli lähtenyt. Miksi? Koska halusimme sekoittaa yleisöä. 
Puck oli muutenkin hyvin erilainen kaikista aikaisemmista rooleistani, jotka olivat kaikki olleet enemmän tai vähemmän vakavia. Nautin etenkin yleisön reaktioista. Kaikki tuntuivat pitävän Puckista kovasti ja sain todella paljon hyvää palautetta. Parhaana näistä mainitsen pienen tytön joka oli kerännyt kesäteatterin pihalta kukkia minulle ja muille keijukaisille. 

Kuva: Karhulan työväennäyttämö
Tämän vuoden näytelmä produktioni on vielä hieman hukassa. Olin lähdössä mukaan Karhulan työväennäyttämön 120-vuotis juhlanäytelmään, mutta tämä peruttiinkin. Tällä hetkellä en ole missään produktiossa mukana, mutta kyllä tässä vielä ehtii vaikka ja mitä. Nuorten ohjaajan ja hyvän ystävämme, Heinin ja uuden tuttumme aikuisten puolelta, Lassen kanssa olemme jo jotain puhuneetkin, enkä siis usko, että tämä jäisi teatterittomaksi vuodeksi. Lisäksi olen ollut kovasti lipunmyynnissä ja kahviossa apuna, muiden näytelmien esityksissä. Onhan sekin teatteritoimintaa. 

Minulle teatteri on aina ollut hauska tapa irtautua omasta elämästään hetkeksi ja päästä tekemään jotain hauskaa. Pyrin haastamaan itseäni jokaisessa roolissa jonka teen ja toivon, että tänä vuonnakin pääsen kokeilemaan jotain uutta ja pitämään hauskaa harrastuksessa, jota rakastan.

Mitä te harrastatte? Minkälaisia kokemuksia teillä on teatterista? 
Share
Tweet
Pin
Share
1 kommenttia
Viimeistä viedään tämän matkan blogikirjoituksissa, enkä voi uskoa, että sain oikeasti tämän "sarjan" valmiiksi. Yleensä matka merkinnät jää ensimmäiseen osaansa, eivätkä koskaan jatku. Mieleni tekisi joskus kirjoitella tiivistetysti juttua ensimmäisestä Lontoon matkastani, sillä sille tapahtui juuri kuvatunlaisesti. Mutta se jää odottelemaan omaan vuoroaan.


Viimeisen päivän käytimme lähinnä kaupungin hyvästelyyn. Pakkasimme aamulla kaiken valmiiksi ja luovutimme huoneen. Hauskana yksityiskohtana täytyy minun mainita, että hotellin siivooja muisti minut viime vierailultamme. Sanoi että kuulostan ja näytän edelleen irlantilaiselta. Minä kun olin viimeksi luullut sen johtuneen hiusteni punaisesta väristä.
Matkasimme ensimmäiseksi Westminsteriin, sillä halusin hyvästellä Big Benin. Ja tällä kertaa otin kameranikin mukaan, sillä ilma oli kaunis ja muistikortilleni mahtui vielä runsaasti kuvia.




Päätimme uhmata kohtaloa ja lähteä etsimään yhtä tiettyä ravintolaa, jossa olimme ensimmäisellä reissulla käyneet. Vilma ei tiennyt lainkaan minne olimme menossa ja osan aikaa en minäkään. Luullessamme eksyneemme, löysimmekin yhtäkkiä perille. Olin niin tyytyväinen istuessani bubin penkkiin ja avatessani ruokalistan. Saimme kuitenkin pian kuulla, ettei bubin keittiö ollut vielä auki. Pettymykseni oli suuri, sillä olimme tulleet pitkän matkan metrolla tätä varten, mutta eipä siinä auttanut muu kuin lähteä etsimään toista ruokapaikkaa. Ruokaa oli pakko nimittäin saada, sillä olimme jatkamassa matkaamme hotellin kautta suoraan lentokentälle.




Päädyimme lopulta menemään ensimmäiseen vastaan tulevaan ravintolaan. Ruoka oli hyvää, mutta laskua saimmekin odotella aivan liian kauan. Puoliksi juosten lähdimme kohti metroa ja siitä hotellia. Nappasimme laukut mukaan ja palasimme metroon. Paddingtonilla vaihdoimme Heatrow Expressiin ja sillä lähdimme kohti lentokenttää. Kiireen, juoksemisen ja panikoinnin jälkeen, ehdimme lopulta ihan hyvin lennollemme, vaikka minä olin jo luopunut toivosta. Vilma pysyi onneksi rauhallisena ja lopulta monta kokemusta rikkaampana nousimme koneeeseen. Minä hyvästelin Englantia ja Vilma käsirasvaansa, jonka oli unohtanut kassiinsa ja menettänyt turvatarkastuksissa.



Takaisin lähden heti kun taloudellinen tila siihen joustaa. Lontoo tuntuu aina kutsuvan minua ja joka kerta kun kaupungissa vierailen, ihastun siihen enemmän

Tämä Lontoon matka on nyt saatu päätökseensä. Palaan aiheeseen vielä Lontoon ostosten yhteydessä, mutta muuten tämä matka on nyt aika jättää taakse. Vielä aion palata joskus Lontooseen, sillä paljon on paikkoja joita en ole ehtinyt näkemään. Esimerkiksi Stonehenge on vielä listallani ja moni muu paikka. Edessä olevat matkani ovat vielä mysteeri itsellenikin, mutta ainakin toistaiseksi pysyttelen Suomi-Viro akselilla. Saa nähdä mitä muuta tänä vuonna keksin. 




Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Tämä vuosi on aluillaan, mutta täällä minun blogin puolella muistellaan vielä viime vuotta. Lontoon viimeinen osa on tulossa lähipäivinä, mutta tässä postauksessa halusin vielä palata vuoteen 2017 ja kaikkeen sinä aikana tapahtuneeseen. Vaikka 2017 oli maailmanlaajuisesti suhteellisen huono vuosi, minulle se oli yksi parhaimmista vuosista elämässäni.

20-21.1. Porvoo
Aloitin vuoteni käymällä parhaan ystäväni Vilma L:n luona Porvoossa. (Erittelen Vilman L-kirjaimella, sillä puhun tässä päivityksessä kahdesta eri Vilmasta) Tämä oli ensimmäinen vierailuni Vilman luona, sen jälkeen kun tämä muutti pois Kotkasta. Oli mukava tavata ystäväni kämppäkavereita ja nähdä missä tämä vietti aikansa nykyään. Kun Vilma muutti Porvooseen olin huolissani meidän ystävyyden katkeavan, mutta tämä vierailu auttoi minua ymmärtämään etten ollut menettämässä parasta ystävääni mihinkään. Lisäksi opin tällä matkalla, että kissat syövät latureita.


17.2. Huovisen lyhyet erikoiset
Onnistuin sotkemaan itseni ylimääräiseen näytelmään, kun nuorten ryhmän ohjaaja kääntyi meidän puoleemme. Kukaan muu ei näyttänyt innostuvan pyynnöstä, joten totesin, ettei minulla ollut syytä sanoa ei. Lisäksi en halunnut jättää ryhmää pulaan, sillä nämä kipeästi tarvitsivat vielä yhden näyttelijän mukaan.
Huovisen lyhyet erikoiset oli hauska projekti, jossa tutustuin paremmin teatterin vanhempaan porukkaan ja pääsin tekemään aikuisten näytelmää, nuorten ryhmän sijaan. Niin mukavaa kuin nuorten ryhmässä tekeminen onkin, tämä oli myös erityisen hauska prokkis ja olen hyvin iloinen, että lähdin mukaan tähän. Vaikka puolet esityksistä tulikin vedettyä silmätulehduksen alaisena.


18.2. Nöpö
Rakas toinen puoliskoni, jonka ansiosta viime vuosi oli onnellisin tähän asti.

17-19.3. Vilma 18v
Vilma (eri Vilma kuin tämän postauksen alussa) täytti 18-vuotta 13.3. mutta koska päivä oli maanantai, emme silloin juurikaan juhlineet tätä. Seuraavana viikonloppuna lähdimme bussilla kohti Jyväskylää. Vilma ei tosin tiennyt määränpäätämme, saati että edes lähdimme matkalle. Kaikki mitä Vilma tiesi, oli että olin varannut hänet koko viikonlopuksi.
Olin pakannut Vilman tavarat salaa ja varannut bussiliput. Ystävämme Carita oli lupautunut majoittamaan meidät ja yhdessä olimme suunnitelleet mihin baareihin ja muihin paikkoihin Vilman veisimme. Olin ostanut lahjaksi Vilmalle uuden baarimekon, korut ja laukun, jotta tällä olisi kaikki valmiina elämänsä ensimmäisellä baarireissulla.
Kaikki meni hyvin ja Vilma ainakin uskoakseni nautti matkasta. Aika meni syödessä, juodessa, seikkailemisessa ja juhlimisessa. Kaikin puolin reissu oli onnistunut ja yksi parhaista viikonlopuista vuonna 2017.


14-16.4. Pääsiäinen
Pääsiäisen vietimme perheen kanssa Imatran kylpylässä. Majoituimme kylpylän mökeissä, josta oli lyhyt matka hotellille. Olen itse hyvin suuri kylpylöiden ystävä ja tulette myöhemmin huomaamaan, että tämä oli vasta ensimmäinen monista kylpylä vierailuistani tänä vuonna.


4-6.5. Tarto
Toukokuussa Talokeskus vei kaikki työntekijänsä matkalle Tartoon. Tämä johtui siitä, että yritys täytti 40-vuotta. En ollut koskaan ennen käynyt Tartossa, joten lähdin matkalle hyvillä mielin ja täynnä jännitystä. Työkavereideni kanssa on aina mukava viettää aikaa, vaikka yksi meistä olikin Lontoossa, eikä siksi meidän mukanamme. Juhla-ateria oli suuri pettymys, mutta muuten matka oli oikein mukava ja seura loistavaa.


27.5. Flamingo
Kävimme Vilman ja äidin kanssa Sokos Hotel Flamingossa. Flamingo voi hyvinkin olla paras kylpylä jossa olen käynyt. Tykästyin etenkin aikuisten spa-osastoon. Kävimme myös hohtogolfissa ja keilaamassa, sillä kyseessä oli äidin äitienpäivä matka ja tämä oli saanut valita mitä teemme. Söimme hyvää ruokaa, shoppailimme ja juhlimme äitiä.


6.6. Kesäyön uni
Toinen teatteri produktio, jossa olin viime vuonna mukana oli Shakespearen Kesäyön uni. Roolini oli Puck ja tämä on varmaan lempiroolini kaikista tähän astisista produktioista, joissa olen ollut mukana. Puck oli hauska ja melko vapaa rooli. Sain hassutella ja naurattaa yleisöä, juksata keijuja ja taikoa ihmisiä rakastumaan vääriin henkilöihin. Itselleni jäi roolista hyvä fiilis ja tunsin onnistuneeni. Tämä oli myös ensikerta kun esiinnyin kesäteatterissa ja koko kokemus oli aivan loistava, vaikka kaikki esitykset olivatkin yhden viikon jokaisena päivänä.


12.6. Kesäloma part1
Pidin kesälomastani yhden viikon etukäteen, jonka vietin miltein kokonaan mökillä Vilman kanssa. Tai Balilla, kuten me koetimme itsellemme vakuuttaa. Söimme lettuja, nautimme rauhasta ja saunoimme.
Palasimme perjantaiksi mantereelle, vain lähteäksemme lauantaina Tallinnaan. Tämäkin oli unohtumaton reissu, nukkuvine ukkoineen ja hyvine ruokineen. Seura oli tietysti myös mitä mainiointa.


14.7. Kesäloma part2
Aloitin lomani Animeconilla. Lähdimme neljään pekkaan Kotkasta Kuopioon. Tämä oli viides animecon johon osallistuin ja neljäs vuosi perätysten. Cosseina oli Big Hero 6, Hiro ja The Flashin Barry.
Tuskin ehdittiin kotia nähdäkkään, kun lähdimme taas matkaan. Tällä kertaa kohti Viroa ja tarkemmin Saaremaata. Vietimme mukavan viikon ja nautimme merestä ja lämpimästä ilmasta. Saaremaa on ihana paikka ja lämpimimpinä päivinä, se korvasi hyvin etelänmatkat.
Vietin pari päivää kotona, ennen kuin lähdin serkkuni luokse helsinkiin. Vilma tuli perässä, päivää myöhemmin. Kävimme linnanmäellä ja vietimme aikaa muuten yhdessä.
Viimeisen viikon lomastani vietin mökillä. Olin suunnitellut meneväni Weekend festivaaleille ystävieni kanssa, mutta lopulta en halunnutkaan lähteä. Joku saattaisi sanoa tätä tuhlaukseksi, mutta minä olen hyvin tyytyväinen päätökseeni pysyä mökillä vielä viimeisetkin päivät.



13.8. Pimu
Pieni Pimu haettiin 13. päivä. Pimusta on oma postauksensa, jonka voitte halutessanne lukea täältä.

9-10.9. Tracon
Aikaisemmin olimme aina käyneet vain Animeconissa joka vuosi, mutta viime vuonna innostuimme coneilusta ja lähdimme Vilman kanssa myös Traconiin. Tällä kertaa cosseina oli Maleficent elokuvasta Aurora ja Little Twin Starin Kiki. Nämä ovat yhdet lempi cosseistani ikinä ja etenkin Auroraan olin hyvin tyytyväinen.
Koko viikonloppu oli mitä ihanin ja Tracon oli vähintäänkin yhtä hyvä tapahtuma, kuin Animecon.


13.10. Helsinki
Minun synttäri viikonloppuni ja matkamme Helsinkiin. Tästäkin löytyy oma postauksensa täältä.

22.10. Syntymäpäivät
Pidän joka vuosi syntymäpäivät, vain jotta pääsen näkemään ystäviäni, jotka asuvat muualla kuin Kotkassa. Lisäksi minun syntymäpäivilläni on aina jokin pukeutumis teema. Tänä vuonna se oli aikakaudet. Olin jakanut jokaiselle, jonkin vuosiluvun, jonka mukaan näiden täytyi pukeutua. Asut olivat mitä hauskimpia ja syntymäpäivät sujuivat hyvin.


26.10. Lontoo
Viime vuoden ehdoton koho kohta. Lontoo postaukset: 1 , 2 , 3 , 4 , 5 (5 osa julkaistaan heti kun saan sen kirjoitettua)

8.12. Pikkujoulut
Talokeskuksen pikkujoulut ansaitsivat oman mainintansa, vaikken aio tässä sen enempää sitä iltaa käsitelläkään. Kiitos kuitenkin ryhmä rämä tästä mahtavasta illasta!

31.12. Uusi vuosi
Kuin piste in päälle, uusi vuosi kruunasi koko vuoden. Seura oli parhaimmillaan ja oli ihana vaihtaa vuotta tärkeitten ihmisten kanssa. Matkasimme Porvooseen viettämään uutta vuotta ja vaikka aluksi olin hieman skeptinen illan sujumisesta, en vaihtaisi hetkeäkään. Ammuimme raketteja, söimme hyvin, joimme hyvin ja nauroimme yhdessä.


Nyt kerrattuani viime vuoden, on minun hyvä kääntää katseeni kohti tätä tulevaa. 2018 on täynnä uusia ja jännittäviä asioita, mutten tahdo odottaa liikoja, jotten pety. Aion siis lähteä uuteen vuoteen valmiina kaikkeen. Toivoa saa kuitenkin aina ja toivonkin tältä vuodelta uusia seikkailuja, omilleen muuttoa, opiskelu paikan saantia ja aikaa ystävien, nöpön ja perheen kanssa.
Toivottavasti teillä oli hyvä viime vuosi ja jos haluatte jakaa jotain vuodestanne, kuuntelen enemmän kuin mielelläni. Jos viime vuotenne ei ollut hyvä, muistakaa, että nyt on aikanne aloittaa uusi ja toivottavasti parempi vuosi.
Share
Tweet
Pin
Share
1 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

About me

Lotta•21v•Kotka

Tervetuloa seuraamaan blogiani.
Kirjoittelen kaikenlaista omasta elämästäni, mielipiteistä, iloista, suruista, peloista. Kaikesta mitä elämään kuuluu.
Teatteri, televisio, musiikki, matkailu ja ystävät ovat lähellä sydäntä ja näistä myös blogin puolella paljon asiaa.
Toivottavasti viihdyt!

Lisää kirjoittajasta

Follow Me

  • twitter
  • tumblr
  • instagram

Blog Archive

  • syyskuuta 2018 (2)
  • elokuuta 2018 (1)
  • heinäkuuta 2018 (2)
  • huhtikuuta 2018 (2)
  • maaliskuuta 2018 (2)
  • helmikuuta 2018 (3)
  • tammikuuta 2018 (2)
  • joulukuuta 2017 (1)
  • marraskuuta 2017 (3)
  • lokakuuta 2017 (2)
  • syyskuuta 2017 (1)
  • elokuuta 2017 (2)
  • elokuuta 2016 (1)
  • toukokuuta 2016 (4)
  • tammikuuta 2016 (1)
  • elokuuta 2014 (1)
  • joulukuuta 2013 (1)
  • heinäkuuta 2013 (1)

Most liked

  • 5 kirjaa, jotka lukisin aina uudelleen
  • Prinsessapäivä
  • Muuttolaatikoita

Followers


Created with by BeautyTemplates